Siirry pääsisältöön

3031. Mahti valtiot pelaavat sodilla valtaa, kuin pikkupojat pallolla voittoja

Se, miksi suuret maat hyökkäävät pienempien kimppuun, johtuu samasta syystä, kun iso poika rökittää heiveröisempää. Sitä sattuu vain ottamaan päähän pienemmän olemus, kyky pelata fudista paremmin, kateus tai pienemmän hieno taittoveitsi taikka yleinen vastemielisyys heikompaa kohtaan. Suezin sota 1950-luvulla oli seurausta Egyptin alueella olevan kanavan kansallistamisesta, mistä Britannia oli erityisen käärmeissäin. Britannia piti selvänä asiana, että kun se oli kanavan siihen rakentanut, se kuuluu sille. Jos lähdetään pohtimaan, mitä Britannia oli aiempina vuosi kymmeninä alueella tehnyt, siitä tulee pitkä ja ankea tarina. Britannia seurasi vierestä Adenin siirtomaassaan, kun sen masinoimat sodat alueella riehuivat. Yhdysvaltain Vietnamin sota johtui siitä, ettei Yhdysvallat sietänyt alueen joutumista kommunistien käsiin. Syynä oli kateus ja oman edun tavoittelu. Yhdysvalain Irakin sodassa 1990-luvun alussa kyse oli inhokki Saddamista ja öljy kateudesta.  Britannian M. Thatcherin Falklandin sota 1980-luvun alussa oli surkuhupaisa näytelmä, jossa Britannia hyökkäsi tuhansilla miehillä saareen omia kaatuneita ollessa yli kolme sataa. Huhujen mukaan saarella suunniteltiin kapinaa. Tässä kohtaa on syytä vakavasti kysyä, miksi maailman Britannia hyökkää toisella puolella maapalloa asustavan kansakunnan saarelle ottaen sen haltuunsa. Samaa voi kysyä Yhdysvalloilta. Näitä Falkland ja Vietnam tapauksia maailma on pullollaan. Nyt meneillään oleva Ukrainan sodassa Venäjän motiivi on laajentaa Venäjän aluetta ja ottaa haltuunsa ja tuotanto käyttöön hedelmällinen maa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *