Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Japani merkityt tekstit.


3153. Muistelu on vaarallista, mutta muistelmat ovat kohtalokkaita

Natsi-Saksan esi-isät  haaveilivat idän valtaamisesta, kun samoihin aikoihin japanilaiset isänmaan ystävät pitivät jo täyttä rähinää päällä Kiinan rannikon miehittämiseksi. Se otti loputkin alueet Mantsuriasta Niinpä usein unohtuu, että Japanin ylimmässä upseeristossa 1920-luvulla, tosin vain  muutamissa  kuppikunnissa, oli virinnyt käsitys japanilaisesta herruudesta maailman hallitsijana, siis ennen natseja. Yksi ponnin Japanin suurmaa ambitiolle oli hyvityksen hakeminen nöyryytykselle, jonka maa oli kokenut kärsivänsä, kun se oli joutunut  sitä ennen elämään vuosisatoja  ylenkatsottuna ja eristettynä. Samankaltainen nöyryytyksen kokemus yllytti Natsi-Saksaa sen hirmutekoihin. Katkeruuden ja kaltoinkohtelun  piinat ovatkin yllättänen yleisiä syitä maiden välisiin konflikteihin. Ranska ja Englanti on malliesimerkkipari, joka on käynyt keskenään ja liittoutuneena mitä erilaisimpia sotia ja kamppailuja vallasta,  vallan perimyksistä,   rahasta,...

2608. Areena kertoo kuka olet

Kansallistunto käsitettynä omasta maasta sen kulttuurin, perinteiden ja saavutusten kunnioittamisena ja pitämisenä ovat kanasakunnalle hyvä asia. Tämä ei tietenkään saa johtaa toisten maiden ylen katselemiseen tai jopa halveksumiseen. Valta osa maista käsittää asian tällä tavalla. Historia, se menneisyyden ruoska, voi kääntää maan yleisen ilmapiirin ja elämän tavat pysyvästi vihaaman ja jatkuvaan sotaiseen tunnelmaan naapurimaata kohtaan. Meidän historiamme Ruotsin osana aina vuoteen 1809 saakka on virittänyt vuosikymmenien kuluessa eri asteisia tunteita ja arjen puhekielen ilmaisuja ja vivahteita naapurimaatamme kohtaan. Kaikille ehkä on tuttu hurri sana. Nyt se ei kuitenkin  ilmaise vihaa eikä katkeruutta maata kohtaan, vaan häivähdyksen tappion tunnelmasta jääkiekko-ottelussa. Vaikkei Ruotsi juuri avustanut maatamme sodissa materiaalisesi, sieltä tuli noin kolme tuhatta vapaaehtoista miestä sotimaan puolestamme. Se oli valtavan hyvä käden ojennus meille. Kun ajattelemme fasi...

2373. Fasismin verist kasvot

     Fasismi ja sen litratoveri populisti eivät synny tyhjästä eikä termiittien työstä. Kansalainen oli vaikeaa havaita sen esiinmarssin ensiaskeleita kadunkuvassa, koska se syntyi suurten talojen kerroksien historian tuoksuissa, Rooman kortteleissa. Koska fasisteille ja heidän hännystelijöilleen suuruuden hulluus ja vainoharhaisuus ovat nousseet päähän, heidän ajatuksiaan kannattaa analysoida hieman tarkemmin.      Mussolini oli Euroopan ensimmäinen fasistisankari, jopa niin ainutlaatuinen, että häntä pidetään nykyajan fasismin perustajana. Hänen liikkeensä syntyi 1920-luvun Italian sekavanan poliittisen sekasorron lehtolapsena. Aivotyön fasismin ideologiaksi teki kuitenkin pappi Matteotti. Mussolini tukeutui arvonnousussaan roomalaiseen perinteeseen, jossa kunniaa tehtiin oikean käden etuviistolla tervehdyksellä. Hän nousi valtaan marssittamalla joukkonsa Roomaan. Hetkessä miehestä tuli muodollinen uusi pääministeri. Mies lupasi kansalle töitä j...

483. Euro-maat ja EKP:n tehotoimet

EU-maissa kasvu ei näytä lähtevän  käyntiin EKP:n matalan korko- ja inflatiotason politiikasta huolimatta. Euro pysyy kalliina verrattuna dollariin. Vienti ei vedä. Maiden budjettialijäämät ovat suuret ja valtiot velkaisia Kannaitsiko EU:n soveltaa Japanin pääministerin Aben agressiivista rahapoltiikkaa? Maassa on kasvu jäänyt polkemaan vuosikymmeniksi paikoilleen, valtiovelka  on 150 prosenttia BKT:stä ja talous deflaatiossa. Erikoispiirteenä on, että velka on pääosin kotimasta. Nyt on piristystä havaittavissa. Tunnetusti EU on valinnut pääinstrumentiksi  taloudensa oikaisemisessa EKP:n  manageroimat apupaketit, joista Irlanti näyttää selviävän ensimmäisensä. Useiden talousgurujen kommenttien rivien välistä pilkahtele Yhdysvaltain valtti: dollari on  maailman valuutta ja vain Yhdysvalloilla on valta painaa sitä lisää. EKP voisi ottaa tästä nyksyistä agressiivisemmin oppia sen sijaa, että se kuuntelisi joidenkin talousasiantuntijoiden esityksiä euron def...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *