Siirry pääsisältöön

483. Euro-maat ja EKP:n tehotoimet

EU-maissa kasvu ei näytä lähtevän  käyntiin EKP:n matalan korko- ja inflatiotason politiikasta huolimatta. Euro pysyy kalliina verrattuna dollariin. Vienti ei vedä. Maiden budjettialijäämät ovat suuret ja valtiot velkaisia

Kannaitsiko EU:n soveltaa Japanin pääministerin Aben agressiivista rahapoltiikkaa? Maassa on kasvu jäänyt polkemaan vuosikymmeniksi paikoilleen, valtiovelka  on 150 prosenttia BKT:stä ja talous deflaatiossa. Erikoispiirteenä on, että velka on pääosin kotimasta. Nyt on piristystä havaittavissa.

Tunnetusti EU on valinnut pääinstrumentiksi  taloudensa oikaisemisessa EKP:n  manageroimat apupaketit, joista Irlanti näyttää selviävän ensimmäisensä.

Useiden talousgurujen kommenttien rivien välistä pilkahtele Yhdysvaltain valtti: dollari on  maailman valuutta ja vain Yhdysvalloilla on valta painaa sitä lisää.

EKP voisi ottaa tästä nyksyistä agressiivisemmin oppia sen sijaa, että se kuuntelisi joidenkin talousasiantuntijoiden esityksiä euron defalvoimisesta, kelluttamisesta tai jopa siitä hallitusti luopumisesta, tai  tyytä vain oddottamaan.

Ainakin ajatuksen tasolla pitäisi käydä läpi, mitä seuraa, jos EKP takaisi euro-maiden keskuspankkien rahoitushuollon ja EKP:n johdolla kunkin maan keskuspankki laatisi kansallisen pitkäjänteisen ohjelman, miten yritystyn tehokas rahoitushuolta järjestetään ja miten yritysten kilpailukykyä ja  kansalaisten ostovoimaa parannetaan.

Tämä vaatisi keskuspankkijärjestelmän huomattavaa vahvistamista. Jos operaatio toteutetaan maakohtaisesti ja pitkäjänteisesti, se johtaisi toivotun mukaisesti veinnin piristymiseen, jonkin asteiseen inflaatioon ja euron heikkenemiseen.




  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *