Siirry pääsisältöön

505. Peruskoulut eivät saa eriytyä – opettajat avainasemassa

Kesäkuussa 2012 televisiossa esitettiin dokumentti New Yorkin Bronxin kaupungin osan ala-asteen koulusta. Kohteena oli yksi luokka ja sen opettaja. Oppilaita oli kymmenistä eri etisistä ryhmistä. Opettaja oli omaksunut paneutuvan ja  intensiivisen roolin työssään. Hän jopa ääritapauksessa haki oppilaan kouluun, jos tämä ei sinne saapunut. Oppimistulokset olivat loistavia verrattuna muihin lähikouluihin. Ainut opettajan huoli oli oppilaiden  koulumatkat, jossa oppilas kohtasi monenkirjavaa kadun elämän.

Tästä esimerkistä tulee mieleen Suomen peruskoulujärjestelmä. Siinäkin on  tapauksia, jossa opettaja voi hakea oppilaan kotoa kurkistamalla ikkunaan ja koputtamalla herättää nukkuvan lapsen. Meillä ei tarvitse pelätä koulumatkan jengielämää. Automatka voi kylläkin olla pitkä, mutta huolta pidetään.

Nyt kun kouluverkkoa harvennetaan, tällainen kotihuolenpito oppilaista ei ole mahdollista. Mutta onhan meillä Vilmat, kännykät ja netit. Mutta ennen kaikkea. meillä on pätevät opettajat kautta maan. Ei meidän peruskoulu rapaudu kouluverkon harventamiseen, kunhan siinä ei mennä liian pitkälle taloudellisuuden nimissä.

Meidän on pidettävä kynsin hampain kiinni opettajien koulutuksen korkeasta tasosta. Fyysisten infran ohella opettajien ammattitaso ja heidän arvostuksensa ovat ainoita, jotka  takaavat Suomen korkean peruskulutason. Tämä on äärimmäisen tärkeää kahdesta syystä.  Se varmistaa hyvät oppimistulokset  ja vahvistaa tasa-arvoa.

Meillä on jo nyt tarpeeksi tekijöitä,  jotka kasvattavat  alimpien sosiaaliryhmien ihmisten lukumäärää. Jos koulujärjestelmämme päästetään tilaan, joka tuottaa vielä lisää uusia kandidaatteja alimpiin ryhmiin, koko sosiaalinen kerrostumamme vinoutuu hyvin epäedulliseksi hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen kannalta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *