Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vanki merkityt tekstit.


3191. Suomen oikeusjärjestelmä on rikki

Suomen oikeusjärjestelmä on rikki korkeimmasta oikeudesta vankeinhoitoon, koko ketju ei toimi. Näin saarnasi PS:n kansanedustaja eduskunnan budjettikeskustelussa. Tämä ei pidä paikkaansa. Meillä tuomioistuimet toimivat perustuslakien ja muun lainsäädännön mukaisesti, eikä meillä ole korruptiota. Maassamme oli kyllä pitkään ulos päin hieman arveluttavan näköinen asetelma, kun tuomioistuimet toimivat resurssivalassaan liikaa oikeusministeriön alaisuudessa eli ministeriö määräsi likkaa tuomioistuinten välisistä rahanjoista. Käytännössä tuomioistuimet tuomioissaan olivat kutenkin täysin oikeusministeriöstä riippumattomia. Tuomioistuinviraston perustaminen poisti harhan siitä, että tuomioistuimet olisivat poliittisen ohjauksen alaisuudessa. Suomen vankeinhoito koki 1970-1980 luvuilla suuren muutoksen, kun rangaistuksissa siirryttiin pohjoismaiselle tasolle. Vankimäärä putosi seitsemästä tuhannesta kolmeen tuhanteen. 2000-luvun haasteena on ulkomaalaistaustaisten vankien suuri määrä. Hei...

3101. Vankilan pyöröovi imee ja sylkee

Maassamme on noin 15000 ihmisten joukko, joista runsaat 2000 on aina vuorollaan muutaman kuukauden tai vähän yli vuoden vankilassa. Suurin osa tästä joukosta kuuluu pikkurikollisten ytimeen. He syyllistyvät pääsääntöisesti omaisuusrikoksiin, näpistyksiin, varkauksiin, häärintään julkisilla paikalla ja tappelunnujakointiin.   Tämä on heidän elämäntapansa, kunnes vanheneminen latistaa heidän toimintaansa, jolloin osa siirtyy hetkeksi puliukkokaartiin lopulta kuolonsadan korjatessa heidät. Onneksi muutamat selviävät kuiville mm vertaistukihenkilöinä.  Yksi tapa ajatella tämän porukan vankivirtaa vankilaan on, että saapuessaan vankilaan vanki on yksi niistä 15000:sta, jonka vuoro nyt oli joutua vankilan ja kun hän vapautuu, hän palaa takaisin niiden 15000 joukkoon. Tästä kolkosta ajatusmallista seuraa, että vanki saapuessaan vankilaan ensikertalaisena, hän vapautuessaan on mieleltään jo uusija. koska kuuluu tähän 15000 joukkoon ja tulee siis uusimaan. Suuri kysymys on mikä t...

3100. Perussuomalaiset vesiperässä rangaistusten koventamisessa

Perussuomalaiset ovat jatkaneet innovatiivista vaalipropagandaansa rangaistuksen koventamisvaatimuksella. Nyt siihen onkin otollinen hetki median mällätessä nuorison riehumisella, tappeluilla, huumebileillä, puukotuksilla, ampumisilla ja kahakoiden kuolonuhreilla.   Samanaikaisesti näiden rinnalla jatkuu normaali bulkkirikollisuus ja väkivaltaiset kuolemat. Kriminologit ympäri maailmaa ovat pohtineet vuosisatoja vankeusrangaistuksen tarkoitusta. Sanat kosto, hyvitys, parantaminen ja rankaiseminen sekä ennalta ehkäiseminen ovat vaihdelleet painoarvoaan tutkijoiden papereissa heidän pohtiessa rangaistuksen tarkoitusperiä. Suurimmaksi osaksi eri maissa papereihin ne ovat jääneetkin.   Joissain maissa vankeinhoito on rangaistuksen ohella saanut teollisen tuotonnon muotoja.   Enkä paras ja käytännöllisin tapa suhtautua vankiloihin on pitää niitä yhteiskunnan sisään rakennettuina instituutiona turvaamassa yhteiskuntaturvallisuutta ja -rauhaa. Kolme muuta tärkeää instituutiota o...

2586. Kahden suurvallan erilaiset vankeinhoitopolitikat

Vanhan vallan Neuvostoliitolla  setä Stalinilla johdolla oli mieliinpainuva tapa ratkaista yhtä aikaa työpaikkojen turvaaminen ja isojen projektien toteuttaminen. Se edellytti monen instituution koordinoitua toimintaa. Ilmiantajia tarvittiin sen peittämiseksi, etteivät kaikki tuomioistuimiin raahatut näyttäisi syyttömiltä, vaan heille keksistyä aiheista lukea rikosalin 48 §:n mukainen tuomia vehkeilystä vihollisvaltion agentien kanssa. Se merkiksi työleirille pakkotyöhön menemistä esimerkiksi rakentamaan kanavaa Vienan mereltä Moskovaan. Kiivaimmillaan sitä rakensi puolimiljoonaa pakkovankia. Se oli hyvä kanava, mutta aivan liian matala vähäkin isompien alusten kulkemiseen. Nykyisellä Venäjällä järjestelmä on lakkautettu. Se tilalle on tullut valtiovallan yletön isänmaallisuuden korostaminen, mistä eeräs paikallinen sanoi, että isänmaallisuuden jatkuvat paraatit ja juhlat täyttävät syrjäalueiden ihmisten arkisen elämän. Muuta ei sitten asukkaiden hyväksi tehdäkään paitsi sodan uhri...

2503. Kepun ollessa vallassa kaikki uudet väliporrasorganisaatiot kelpaavat, myös Rikosseuraamuslaitokselle

Suomen Keskusta on luvattua lupaavampi väliorganisaatiotasojen luoja, melkein luojan armosta. Esimerkkinä kelpaavat pääkoordinaattori entinen hallintoministerin Elyt ja Avit, joiden perustamisen sotkuja vieläkin yritetään korjailla. Sotesta ei tässä yhteydessä sen moniportaisuuden takia ei tekstiä mahdu yhtään. Väliporrasalalle on tullut onnistuneesti uusi yrittäjä. Sen nelivoutiskausi on ollut menestys, sillä yhtään uuttaa johtajan paikkaa ei ole tarvinnut perustaa. On vain päällikön paikkoja. Nyt tämä noin 30 vankilalaitosta ohjaava väliporras pitää taas uudistaa. Siis 30 vankilaa tarvitsee väliportaan hallinnon, joka ei riitä nykyiselle ja joka nytkin on turha kapistus Temppu tapahtuu niin, että oikeusministeriöön nimitetään aina kepun kaartiin kuuluva ylijohtaja, joka kepun puolesta ja omaksi virkamiesuransa kruunuksi värkkää vankeinhoidolle uuden alueorganisaation. On turhaa luetella alueorganisaation tuomia haittoja, koska ne eivät näy kolmeasataa metriä kauemmaksi muurien es...

2560. Yle TV 1:ssä huumekeisari asiantuntijana Sörkän suljetun osaston kehittämisessä

TV 1 käsitteli eilen Sörkan vankilan suljetin osaston tilannetta. EU on antanut monelle maalle ja myös Suomelle nootin parantaa vankien olosuhteita suljetuilla osastoilla. On hyvä, että ulkopuoliset EU ja YK:n antavat tällaisia lausuntoja. Toimin oikeusministeriössä 25 vuotta ja joka vuosi samat tahot antoivat joka vuosi lähes samankaltaisia parannusehdotuksia. Parannuksia tehtiin siinä määrin, kuin lisäresursseja saatiin. Käytännön vankeinhoidossa, jossa päivittäin kohdataan vankeja ja työskennellään heidän kanssaan, ei juuri perinteiset tehostamistoimenpiteet ole mahdollisia. Esimerkiksi ei voida vähentää rationalisoinnin nimessä vankilahenkilöstöä puoleen tai lähettää luottovanki yksin silmän painemittaukseen. Vankila on osastoitu monestakin eri syystä. Esimerkiksi karkaamisriskin, pelkäämisen tai jengitoiminnan takia taikka digivälineillä rikollisen toiminnan jatkamisen estäminen takia ulkomaailmassa. Uutisissa pisti erityisesti silmään huumerikollisen esiintyminen vankien puolusta...

2385. Vankilavallan järkyttävä naamio

     Elisessä A-sudiossa keskusteltiin Suomen vankeinhoidosta. Vähän oudoksutti ylijohtajan toteamus, ettei hän usko vankilan pelotevaikutukseen. Ehkä tämä oli häneltä pitkän nousujohteisen uran vankeinhoidossa tehneen virkamiehen lievä kyynisyyden merkki.      Totta on, että vankiaines on muuttunut rajusti 90-luvun tilanteesta kansainvälisyyden ja huumeiden sekä rikollisliigojen runsastumisen takia. Pitkään vankeinhoidosta erossa olleen näkökulmasta pelotevaikutus ja vankien valmennus vapauteen ovat relevantteja keinoja vapauteen siirtymisessä. Kuntouttamistoiminta on vankilavirkamiesten päivittäisen työn mielekkyyden kannalta parempi vaihtoehto kuin selleissä istumisen vahtimista, vaikka siihen liittyy huume- ja muut häiriötekijät eikä sen vaikuttavuudesta ole varmaa tutkimustietoa.      On huomattava, että pitkät rangaistukset eivät vähennä uusintarikollisuutta. Päinvastoin henkilön joutuessa vankilaan hän 60-70 prosentin todennäköisyyde...

2311. Meillä on luottamus, teillä on klikkaukset

     Vielä 1960-luvulla kylmän sodan aikana maassamme löytyi katetta puhua sekä julkisuudessa ja yksityisyydessä Venäjän ja Yhdysvaltojen paremmuudesta. Kekkosen ulkopolitiikan nojaaminen Itään antoi turvaa kommunisteille ja myös poliittista nostetta hakeville puolueihmisille aihetta antaa Neuvostoliitosta ruusunpunaista kuvaa. Tämä asetelma tuotti aika ajoin julkisuudessa piilossa anekdoottimaisia, jopa surrealistisia kertomuksia ja vitsejä. Työporukoissa niitä kerrottiin ja illanvietoissa niitä vielä paranneltiin. Nyt kun tieto kulkee nopeasti kutakuinkin vapaasti, on melko käyttökelpoisia indikaattoreita, jotka antavat suuntaviivoja maiden välisen yhteiskunnallisen tilan vertailulle.      Kummasakin maassa esiintyy korruptointia, Venäjällä kuitenkin enemmän.   Venäjällä ei yleisesti ottaen ole demokraattisia vaaleja, sillä vapaata pääsyä ehdokkaaksi ei ole. USA:ssa on demokraattiset vaalit, mutta vaalien rahoittajilla on liian suuri rooli lopputulo...

2217. Viime vuosisadan sotamme ja luokkayhteiskunnan muutos

     Sisällissodat ovat julmimpia sotia. Niissä hirmuteot eivät useinkaan rajoitu itse sotatapahtumiin, vaan myös jälkirangaistuksiin, kuten sortoon ja vainoamiseen. Sisällissotamme alkoi Pohjanmaan venäläisvaruskuntien aseistariisunnalla, mihin Mannerheimilla ei ollut sen alkaessa valtuuksia, heti myöhemmin kyllä oli. Julmuuksien tekeminen jatkui, vaikka sota oli tosiasiallisesti päättynyt keväällä 1918 punaisten tappioksi. Suomen marsalkan hiljaisella suostumuksella vankeja teloitettiin ja näännytettiin nälkään. Tämän seurauksena noin 10000 ihmistä kuoli.      Kansan kahtiajako näkyi vielä 1940-luvulla pieninä joka päivän oireiluna, kuten vähäisinä ilkeilynä ja tiettyjen sukukuntien kartteluna keskenään tai toisen sukukunnan kanssa.  Kerran kun oli saanut vähän paremmat ulkotamineet isoisäni hautajaisiin, eräs punikin poika tyrkkäsi minut vesiojaan. Tinkaamisen jälkeen hän sanoi syyksi, että minä näytin herrapojalta, mitä en todellakaan ollut. Sovim...

2143. Vangit lääkitään ylikuntoon

     Vankien terveyden hoidon johtoyksikkö siirrettiin 1.1.2016 sosiaali- ja terveysministeriön alaiseen THL:än. Perusteluissa todettiin, koska vankien terveydenhuolto on osa yleistä terveydenhuoltoa, se sopii hyvin STM:n alaisuuteen.      Myöhemmin on syntynyt odotettuja ongelmia ( https://yle.fi/uutiset/3-9963585 ). Saarikko ei kommentoi. Kokemattomat keikkalääkärit määräävät suuria määriä huumelääkkeitä ja budjetit on ylitetty roimasti (mm entinen ylilääkäri Heikki Vartiainen).      Ylilääkäri Hannu Lauerma ihmetteli myös siirtoa (TV 1 uutiset 5.12.). Hän esitti myös vakavan perustelun, miksi siirtoa ei olisi pitänyt tehdä: vankien terveydenhoidon johtohenkilöiden olisi syytä tuntea vanki- ja vankilakulttuuria hoidon mahdollisimman tarkoituksenmukaisen toteuttamisen takia.      Tämä tarve tuli minulle selväksi toimiessani 20 vuotta oikeusministeriön vankeinhoito-osastolla, jossa toimi myös silloinen vankien terveydenhoido...

1927. Orlandon veriteko kiristää entisestään Yhdysvaltain kontrollia kansalaistaan

      Orlandon verilöyly nosti taas kerran esille USA:n käsiaseiden suuren määrän ja siitä käytävän keskustelun.  Jokamiehen asestautumisella on pitkät perinteet, joita yllä pitää voimansa tunnoissa oleva 1,5 miljoonapäinen kivääriliitto. Se omaa poliittista valtaa etenkin presidentin vaaleissa.      Käsiaseiden määrästä antaa hyvän kuvan vertailutilastoa: maan väkilukua on 4,3 prosenttia maapallon väkiluvusta, mutta aseiden määrä on 48 prosenttia käsiaseiden määrästä. Aseiden määrästä ja pitkälle viritetystä itsepuolustusoikeudesta seuraa kymmeniä tuhansia tappoja ja murhia vuosittain, mihin maa vastaa kovalla kriminaalipolitiikalla. Suomessa tappoja ja murhia tehdään noin sata vuosittain.      USA:ssa on viisi miljoona vankia, mikä on 1,6 prosenttia väestöstä. Suomessa vastaa luku on 0.07 prosenttia. Ehdonalaisvalvonnassa maassa on noin neljä miljoona ihmistä Suomen vastaavan luvun ollessa noin 2000.  ...

1467. Hymyn takana ovat julmat hampaat

     Keskiolutkohun kaltaisia vaalitäkyjä pirskahtelee julkisuuteen vielä useita laidasta laitaan.   Ylen eilisessä Pressiklubi-ohjelmassa nousi esille rangaistusten ankaroittaminen. Varmasti tähän koukkuun tarttuu nykyisen eduskunnan poliisisiipi. Erityisesti kansan raivo näyttää kohdistuvan rattijuoppojen ja raiskaajien mitättömiin tuomioihin.      Toimittaja Enbuske latasi rohkeasti, ettei hän toivo Suomeen Yhdysvaltin järjestelmän kaltaisia kymmenien vuosien ja elinkautisia tuomioita.              

1324. Eduskunnan kovat jätkät ja mimmit

     Kun ei ole väärinkäytöstä, keksikää se, kerrotaan Stalin raivonneen vaimonsa pois raivaamiseksi. Sama tulee mieleen seuratessa, mistä syytä ja millä eetoksella sakon muuntorangaistuslakia ollaan juuri nyt eduskunnassa muuttamassa.      Nyt koetaan enemmän tai vähemmän todelliseksi ongelmaksi se, että voimassa olevan lain mukaan esimerkiksi pikku näpistyksistä poliisin määräämät sakot voi jättää maksamatta ilman vankilaan joutumisen pelkoa. Vankeudeksi voidaan muuttaa vain tuomioistuinten määräämät sakot.      Poliisisiipi ja kokoomus antaisivat nyt tuomistumille mahdollisuuden muuttaa nämä poliisisakot vankeusrangaistuiksi.      Eilisessä HS:ssä rikosseuraamuslaitoksen ylijohtaja Tuula Asikainen ja kehitysjohtaja Kirsti Kuivajärvi perustelivat hyvin aikeen hölmöyden. Muuntorangaistuksen sakkojen mediaani on 400 euroa. Sakon muunnoista vankeuksiksi johtuvat kustannukset ovat 12 miljoona...

1254. Rauhallisuudessamme olemme hämmästyttävä kansa

     Ulkomaalainen saattaa sanoa, että vanerikin on ilmeikkäämpää kuin suomalainen keskustelu. Varmaan meillä oli parantamisen varaa äänen sävyjen korottamisessa ja oman hännän nostamisessa tulematta vielä mitenkään röyhkeiksi. Markkinointi-ihmisiä on erityisesti moitittu osaamisemme  ja tuotteidemme vähättelystä. Olemme tasasinen maa kautta linja.      Mutta tasaisuudesta seuraa hyviä asioita.      Tässä voi tällä kertaa huoletta jättää sivuun meidän moneen kertaan mainostetut koulutus- ja innovaatiojärjestelmämme, oikeus- ja sopimusvaltiomme ja rehellisyytemme.      Tätä on vaikeaa sanoa, mutta sanottava on. Meillä on tehty vuosikymmenet 110-150 henkirikosta vuodessa. Tämä lukuhaarukka näyttää olevan yhteiskunnallisen vakautemme vakiokerroin. Haarukka on todella kapea per capita.      Sama suhde pätee vankimäärässä.  Ikäviäh...

582. Poliisin autorekisterikilpien lukulaite - jo riittää

Laitteen hyödyt ovat kiistattomia vakuutuksien ja katsastuksien tarkkailussa sekä autovarkauksien selvittämisessä, mutta se loukkaa yksityisyyttä. Ihmisillä on Suomen perustuslain mukaan vapaus liikkua ilman tallentuvaa tarkkailua. Kyse on eri asiasta kuin valvontakameroiden käytöstä riskipaikoilla. Rekisterikilpien seurannassa kuka, missä ja milloin tahansa voi joutua tunnistettavaksi, yksin tai kumppanissa kanssa. Poliisi luonnollisesti kieltää tämän sanomalla, että laite valvoo vain sitä, mitä julkisuudessa on tuotu esiin. Näin tehdessään poliisi on varmaankin rehellinen, mutta tilaisiuus tekee varkaan. Myllylän tietojen luvaton kurkinta on monien muistissa. Laajemmin kyse on siitä, kuinka pitkälle poliisi hivuttamalla menee lisääntyvässä digitalisessa valvonnassa. Kansanedustajissa oma poliisiryhmänsä. Puhelintietojen käyttö on ja sormenjälkitiedot passissa ovat rutiinia. Poliisin omat tietorekisterit ja niiden ristiin ajot muiden viranomaisrekisterien kanssa tarjoavat valtavia mah...

407. Vangin oikeus tietoihinsa

Vankeinhoidon tietojärjestelmiin kirjataan valtavasti tietoja. Muiden muassa rangaistukset, poistumisluvat, lomalta palaamatta jäämiset, tapaamiset, karkaamiset, rangaistukset, kurinpitoasiat, sairaala- ja tuomioistuinkäynnit, pelkäämiset, sairastiedot, siirrot osastoille ja eri vankiloihin, varustetietiedot, harratukset, tapaamiset, opiskelu, ehdonalaisvalvonta,valvoja jne. Tällöin on selvä, että on paljon tietoja, joita vangeille ei anneta. Nyt on syntynyt tilanteita, joissa  henkilökunta on ehkä katsellut viranhoitoon kuulumattomia vankititeoja. Tämä on veteen piirrety viiva, koska yleisellä tasolla kaikki vangit kuuluvat jokaisen vankilavirkamiehen valvotaan. Varmaakin  henkilökunta on myös katseltut tietoja pelkästä uteliaisuudesta, ja se väärin. Muutamat vangit ovat tästä provosoituneet ja alkaneet vaatia omia tietojaan itselleen koko vankitietojärjesteämästä. Tilanne on periaateessa selvä, jos rikosseuraamusmuslaitos on alunperin suunnitellut tietojärjesteämään ti...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *