Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tehokkuus merkityt tekstit.


3851. Puhdasverista kiristystä hallinnossa

Kirjoitin konsulttityönä Haus:lle 1980-luvun lopussa kirjasen nimellä Julkisen sektorin tarkastustoimi. Siinä ei mainittu mitään nykyisen VTV:n tarkastusstrategian kaltaisista toimintatavoista, joista Tytti Yli-Viikaria myöhemmin syytettiin.  Kirjasessa kokonaistarkastus lähti tarkastettavan kohteen toiminta-ajatuksen, lainmukaisuudesta ja tarkoituksenmukaisuuden tarkastamisesta. Seuraavina tulivat vaikuttavuuden, tuottavuuden (tehokkuuden) ja taloudellisuuden sekä tilinpidon tarkastus. Sitä käytettiin tarkastajien seminaareissa oppimateriaalina kymmenkunta vuotta. Ehkä se kannattaisi kaivaa esille Yli-Viikarin luettavaksi. Myöhemmin joudin itse silloisen VTV:n tarkastuksen kohteeksi perättömän ilmiannon takia. Huomasin jo silloin, että t arkastaja ei ollut tarkastettavan kohteen kaveri. Todennäköisesti Iso Ratas eli verhon takaa näkymätön käsi olisi antanut minulle potkut ellen olisi älynnyt käyttää apunani kiristystä eli uhkasin antaa ilmi muutamia korkeantason virkamiehiä heidän...

3158. Jos Mooses tietäsi Orpon porukan yksityistämisestä, meillä oli yksi käsky enemmän

Aasinsiltana voisi näin työnpäivän lähestyessä hieman kurkata pääministeri Orpon yksityistämisohjelmaa. Se tulee yhtä varmasti, kuin seinäkellon yö lyönti. Ensin kuitenkin kannattaa pohtia, mitä ei Orpokaan voi antaa yksityisten firmojen hoidettaviksi, jos mies vain järjissään pysyy. Niitä ovat tietysti ns yövartijatehtävä eli finanssi-ja rahahallinto, yleinen järjestys ja turvallisuus, vankeinhoito, tullaus, rajavartiointi ja puolustusvoimat. Se mitä tästä puuttuu, onkin sitten kokoomukselle merkittävää sen 20 miljardin euron volyymin takia, siis terveydenhoito. Ensin muutama sana Orpon perusteluista, miksi yksityinen selviää tehokkaammin terveydenhoidosta kuin julkinen sektori. Orpon leiri ei kehtaa toistaiseksi sanoa, että yksityinen on aina tehokkaampi, vaan se sanoo, että yksityinen voi siirtää hyvät käytännöt laajaan käyttöön ympäri maata, jolloin tehokkuus kasvaa. Siis tehokkuus kasvaa. Toi taivas. Jos terveydenhoidossa tehokkuus kasvaa, on syytä repäistä kimaltava esirippu alas...

2566. Joudin VTV:n tarkastuksen kohteeksi ja tarkastaja ei tuntunut kaveriltani

Elisessä Arto Nyberg ohjelman yhtenä vieraana oli   VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari. Kaikesta näkyi, että hän vaikutti luonteeltaan peräänantamattomalta päälliköltä ja oli hyvin valmistautunut tilaisuuteen. Lentokonematka pisteiden käytön hän kuittasi olevan yksityisasia näiden etuuksien tulevan hänen pankkitililleen. Pisteiden verotusta hän piti mielenkiintoisena, mikä on yleinen ilmaus päälliköltä tämän liikkuessa virkatoimen harmaalla alueella. Sen sijaan selitys käyttöön ottamallaan uudella strategialla avustaa tarkastuksilla virastoja ja niiden henkilöstä jaksamaan paremmin, on täyttä puppua ja ennen kaikkea tuhoisaa, Kun Yli-Viikari kokee tarkastajien ja ehkä itsensäkin olevan tarkastettavien virastojen konsultti, siitä seuraa armotta ongelmia. Mitä hän sanoo virastolle, joka noudattaa VTV:n ohjeita ja sortuu tästä syytä väärinkäytöksiin? Kyllä pääjohtaja tasoisen henkilön pitää ymmärtää, mikä ero konsultilla ja tarkastajalla. PS Kirjoitin konsulttityönä Haus:lle 1980-...

1112. Terveydenhoidossa painottuu liikaa bisnesperiaatteen tuoma voiton tavoittelu

     Terveyden hoitoon ei sovi bisnesmalli, siis yhtiöittäminen, koska siinä tärkeintä ei ole valinnan paljon toitotettuvapaus, vaan laadukas paraneminen, tehköön sen kuka tahansa ja ennaltaehkäisy. Sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisy ovat jopa ristiriidassa voiton tavoittelevan bisnesmallin kanssa, koska onnistuessaan ennaltaehkäisy vähentää vastaanotoilla kävijöiden määrää, siis voiton karttumista.      Terveydenhoidon tärkein tulosmittari on toiminnan vaikuttavuus, jota ilmenee vasta vuosien päästä. Tällöin potilaalla ei ole mitään mahdollisuutta arvioida lyhyellä tähtäimellä, etenkin kun hän ei ole alan asiantuntija, laatua muuta kuin vastaanoton ystävällisyydellä, empaattisuudella ja kivuttomuudella, jotka ovat aivan sivuseikkoja operaation onnistumissa ja vaikuttavuudessa.      Terveydenhoito ei siis ole ensisijaisesti palveluala, koska sen keskeinen tulosmittari on paraneminen eikä asiakastyytyväisyys. Paranemisen lopputulokset nä...

1198. Kokoomuksen ja keskustan saavutukset

Tänään Sauli Niinistö Keskisuomalaisessa   ja Esko Aho YLE:ssä käyttivät merkittävät puheenvuorot. Niinistö syytti välillisesti kokoomusta mielikuvilla johtamisesta ja Aho saamattomuudesta.   Ex-puoluesihteeri Tujunen tietää, mikä rooli kokoomuksen mielikuvajohtamisella oli konsulteilla. Joka tapauksessa fantasiapäivät ovat ohi.   Aho vei Suomen nopeammin EU:un kuin nykyhallitus soten alkuun.   Ahon linjaukset tulevan hallituksen toimintatavoiksi ovat järkeviä. Valtiosihteerit pois sotkemasta asioita ja talouspoliittisesta ministerivaliokunnasta poliittisen ohjauksen ydin.   Ahon strategiset eväät uudelle hallitukselle ovat: Suomi digitalisoinnissa maailman kärkeen, julkisten palvelujen tuottamiseen tehoa, teollisuuden perustan varmistaminen, uutta yrittäjyyttä, enempi riskinottoa ja monipuolisempaa kansainvälisyyttä.   Erityisen rankkana Ahon linjaukset suuntautuvat valtion ict:en. Sillä piti hoitaa digitalisointi ja palvelujen tuottamisen t...

413. Suomen yrittäjien kymmenen kohdan ohjelma

Ensimmästä kohtaa, kuntien tehtävien uudelleen arvointia, on koetettu jo monta kertaa työstää, tuloksetta. Viimeisempänä keinona  kuntaliitto pyytää kuntia esittämään tehtävien karsintaa. On jo käytännössä selvää, ettei miljardin euron säästöä tällä tavoin saada. Viides kohta on mielekiintoisin: tehoa ulkoistamisella. Sen toteuttaminen suoraviivaisesti lisää tehttomuutta,  koska yksittäisessä hoitoketjun osassa tehostaminen voi johtaa toisessa kohtaa  kustannusten reiluun nousuun. Esimerkkinä käy yksityiset lonkkaleikkaukset, joita joudutaan korjaaman julkisen sektorin laitoksissa. Seitsemmännessä kohdassa vaaditaan julkista sektoria irti bisneksestä. Tämä on periaatteessa oikea ja tärkeä vaatimus, mutta kun kilpailuts ja  markkinat eivät riitävästi toimi, kunta jotuu viranomisena "sääntelemään" tiettyjä palvelutoimialaoja. Kunta jatkaa siitä, mihin valtion sääntely ei ulotu riitävien markkinaelementtien ylläpitämiseksi. Kun markkinat toimivat, on sama kuka pelve...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *