Huippu-urheiluyksikön johtajavalinta on ollut mediassa esillä kuukauden päivät. Marko Lempinen kommentoi myös aihetta Urheilulehdessä 15.3.2018 jutullaan, jonka mukaan Mika Kojonkoski on kieltäytynyt ja vahva ehdokas Mika Lehtimäki on vetänyt paperinsa pois viime hetkellä. Viimeisimmän tiedon mukaan virkaa on hakenut Tanskan huippujen tuottaja Michael Andersen ( https://yle.fi/urheilu/3-10120581 ). Lempinen antaa ymmärtää yleisen johtamisilmapiirin ja työilmaston huonontuneen Olympiakomiteassa ja huippu-urheiluyksikössä, koska terveysliikuntavaikuttajien aseman on vahvistunut samalla kun huippu-urheilijaväki on kokenut menettäneensä vaikutusmahdollisuuksiaan. Suomi on pudonnut kauaksi muiden pohjoismaiden huippu-urheilun tasosta. Jopa niin kauaksi, että on aiheellista käydä keskustelua, mistä tämä johtuu ja sen perusteella päättää huippu-urheilunasemasta yhteiskunnassa. Mihin me tarvitsemme huippu-urheilua? Voik...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)