Hallituksen rakennepakettiin kuuluu muiden muassa miljaradin euron vuosisäästöt kunta- ja soteuudistuksilla. Tätä hötöä unelmaa on vaikeaa toteuttaa, koska siinä ei ole sarvia, joihin kiini tarttua. Yhtenä helppona keinona on palvelu- ja toimenpidemaksujen käyttö nykyistä laajemmin. Esimerkiksi rakennustarkastajan pakeilla käynti voisi maksaa about 201 euroa ja pihapuiden kaatolupa 59 euroa per puu. Varsinainen aarre-arkku saattaisi olla kesämökkiläisten pelottelu sillä, että kunta alkaa lunastaa rantatonttien vesijättömaan itselleen. Toimenpide olisi sinänsä suurin piirtein lainmukainen, mutta tietenkin kammotava. Silloinhan kuka tahansa saattaisi vetää mökkirantaansi veneensä ja viettää siinä mukavaa onkipäivää. Todellisuudessa kalastuskunnat ja siinä sivussa myös oikeat kunnat voisivat tienata kymmeniä miljoonia euroja vaatimalla vesijättömaan lunastamista rantatonttien omistajilta.
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)