Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella pörssiromahdus merkityt tekstit.


2948. Rahaa on, kunhan oppisi ryyppäämään

Ylen aamu TV:n jälkipörssiläiset perin innottomina sivuuttivat romahduksen kuin hyttysen nenän päästään. Ahosniemi ja Hyöty kiirehtivät vailla päämäärää ja  pörssihuolia Putinin sodan syövereihin. Sota on sotaa, mikä nostaa pörssikursseja, kuhisi istunnossa. Hyötyn mukaan romahdus saattoi johtua yksittäisen toimijan virheestä. G orschkow keskustelun suurena sivullisena oli sanomaisillaan, että e päiltynä on jättitoimija Citigroup ja siinäkin jokin tekninen kömmähdys, mutta tyytyikin aggressisviseen vaitioloon. Salamaromahdus saa konkretiaa, jos ehti ostaa romahduksen alakäännepisteessä 100000 eurolla osakkeita. Puolen tunnin päästä nettoa tuli 6500 euroa. Ei ihme, että jälkipörssin ammattilaiset huitaisivat romahduksen kuin hyttysen nenän päästään. Romahdus loi kuitenkin äärettömän ikävän epävarmuuden tunteen pörssikurssien mahdollisesta manipulaatiosta etenkin niille piensijoittajille, joilla sattui oleman ajankohdalle myynti päivän hintaan.

2799. Yliopistoon pääsyni vastasi matkaa kuuhun

Jälkipörssi eli tavallista kiivaimmissa tunnelmissa. Se tuli selväksi, ettei aloittelijoiden kannatta nyt pörssiin sijoittaa, vaan odotella parempia aikoja. Arno Ahosniemi yritti säilyttää viileytensä, mutta purskahteli saarnaamaan totuuksia aloittelijoille, mutta vaikea selkoisesti. Valtteri Ahti sitä vastoin oli kiivaalla ja samalla opettavaisella tuulella. - Meillä on vuosikymmeniin suurin inflaatio, josta puolet johtuu amerikkalaisten kiitospäivästä. (Jos olisin amerikkalainen en välttämättä viettäisi kiitospäivää tietyistä syistä) Mutta mennään taas opettavaiseen Jälkipörssi istuntoon. Ahtin mukaan lasku johtuu inflaatiosta, keskuspankkipolitiikasta, koronasta, geopolitiikasta ja työvoiman saannista. Tiina Helenius korosti, että tämän kertainen lasku on sellainen, että kohta palataan entiselle kasvu uralle. Keskustellun ulkopuolinen jäi ihmettelemään, eikö vanha sääntö, jossa pitkän nousun jälkeen voi tapahtua raju notkahdus lähtöpisteen alapuolelle ja tämän jälkeen uusi nousu, en...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *