Siirry pääsisältöön

2799. Yliopistoon pääsyni vastasi matkaa kuuhun

Jälkipörssi eli tavallista kiivaimmissa tunnelmissa. Se tuli selväksi, ettei aloittelijoiden kannatta nyt pörssiin sijoittaa, vaan odotella parempia aikoja. Arno Ahosniemi yritti säilyttää viileytensä, mutta purskahteli saarnaamaan totuuksia aloittelijoille, mutta vaikea selkoisesti. Valtteri Ahti sitä vastoin oli kiivaalla ja samalla opettavaisella tuulella. - Meillä on vuosikymmeniin suurin inflaatio, josta puolet johtuu amerikkalaisten kiitospäivästä. (Jos olisin amerikkalainen en välttämättä viettäisi kiitospäivää tietyistä syistä)

Mutta mennään taas opettavaiseen Jälkipörssi istuntoon. Ahtin mukaan lasku johtuu inflaatiosta, keskuspankkipolitiikasta, koronasta, geopolitiikasta ja työvoiman saannista. Tiina Helenius korosti, että tämän kertainen lasku on sellainen, että kohta palataan entiselle kasvu uralle.

Keskustellun ulkopuolinen jäi ihmettelemään, eikö vanha sääntö, jossa pitkän nousun jälkeen voi tapahtua raju notkahdus lähtöpisteen alapuolelle ja tämän jälkeen uusi nousu, enää pidä paikkansa. Myös toinen seikka epäilytti. Miksei istunto todennut, ettei aloittelijan nyt pidä alkaa myymään osakkeitaan, koska säännön mukaan romahduksen jälkeen alkaa taas uusi nousukausi. Ehkä istunto totesi tämän niin implisiittisesti, ettei aamun kohmeset aivoni sitä huomanneet. Sijoitussalkkuni on mitätön, mutta pidän kiinni omasta sijoitusstrategiastani. Anna osakkeeni maata paikoillaan hamaan tulevaisuuteen saakka ja ylikin.
Kaikessa karuudessaan sijoittajan tuska jäi elämään: milloin vetää voitot kotiin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *