Siirry pääsisältöön

2783. Kieli tekee mutkia, jos pitää sanoa ”vakaa Eurooppa”

Modernin äärioikeiston hiipiminen vaikuttaja-asemaan Saksassa on tosi asia. Aate lähti viriämään heti Versaillesin sopimuksen jälkeen. Opiskelija piireissä 1960-luvun lopussa Suomessakin kohennettiin asentoa lähtövalmiuteen, mutta tavan mukaan ei tiedetty, minkä takia.  

Saksan puoluepoliittisen liikehdinnän seurauksena vuonna 2013 perustetiin maahanmuutto vastainen ja konservatiivinen AfD puolue. Potentiaaliseksi liikkeen tekee se, että puolueen ytimen muodostavat ylemmän keskiluokan koulutetun edustajat, opettajat, lakimiehet, pienyrittäjät.  Vaaralliseksi sen tekee, että osa siitä toimii ”maan alla” ja osan pykiessä vaaleilla valittujen edustajiensa avulla ajamaan eetostaan näennäisdemokraattisin keinoin. Muiden ääriliikkeiden tapaan puolue on verkostoitunut internetillä ja sitä kautta puolue pyrki luomaan yhteistä strategioitaan ja tekemään jopa tuhotekoja. Vuonna 2019 puolueen edustaja ampui paikallispoliitikko Walter Lubcken. Viranomaiset laskevat siihen kuuluvanainakin 35000 aktiivi jäsentä.

Puolaan pyrkivät pakolaiset ja Bosnian ja Hertsegovinan tilanne aiheuttavat nyt epävakautta. Tietenkin olisi mitä suotavinta, että Balkanin ruutitynnyrissä räjähdysaine olisi läpikotaisin kastunutta. Jos Saksassa alkaa suuremman luokan kahakointia, silloin Euroopassa voi tapahtua kuohuntaa Venäjän avittamana.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *