Nyt ei auta muu kuin arabian kielen opiskelun vaihtaminen esperanton tankkaamiseen.   Näyttää siltä, että Aaltolan kannatus on jo ohittanut käännepisteenteen alaspäin eli laulun sanoin ”vuoden ovat vierineet, hurmaus on haihtunut, nuoruus jo mennyt on, jäljellä on ikävä”. Pastori Laajasalon lohdullisesti haastattelemana Aaltola kertoi surumeilisen, mutta ulkokullatun tarinan ylimääreisestä käynnistään roskiksessa hakemassa sieltä satunnaisesti tapaamansa ihmisen osoitteen. Hän oli unohtanut kirjoittaa tälle, vaikka oli luvannut niin tehdä.  Hän kertoi myös pastorille suhteestaan kristinuskoon, jonka periaatteita sanoi pitävänsä hyvänä ohjeena jokapäiväiselle elämiselle. Hänen selityksensä omasta hengellisyydestään oli kiusallista kuultavaa hänen ulkokultaisuutensa jälleen loistaessa koko studion tilavuudelta.  Pintapuolinen laupiaan Samarialaisen rooli sopi hetkeksi kenelle tahansa, mutta jotta se olisi henkilön identiteettiin aidosti kuuluva käyttäytymismalli, sen p...

     Suomi100-ohjelma kokonaisuudessaan oli värikäs ja vaihteleva, kuten läpileikkauksen tällaisen hetken ilmentäjänä pitää ollakin. Well done.      Yksittäinen katsoja ja kuuntelija oli kuitenkin lyöty ihastuksesta kanveesiin Frida Anderssonin ja Leon tulkinnasta  Baddingin sävellyksestä Paratiisi. En tiedä, oliko ohjaaja sattumalta tai tietoisesti saanut aikaan esityksestä fantastisen väläyksen kuvamaan suomalaisuutta juuri siinä hetkessä käsittämättömällä tarkkuudella.      Paratiisi  kuvaa nuorten rakastavaisten tunnelmia ennen lähtöä maalaismaisemaan lemmiskelemään ja itse tapahtumia rannalla.      Fridan ja Leon esitys oli täysosuma. Kappaleen nimi Paratiisi kuvaa mitä parhaiten vapaata Suomea. Kappale ilmentää vanhenevan nuoruuden elämisen iloa ja kasvava kehityksen tarvetta. Esitys oli hieman keskeneräinen kuten Suomikin, mutta Fridan ja Leon hienoinen hapuilu oli niin päättäväistä,...

Claes Andersson totetsi Teeman Suomi-kulttuuriohjelmassa, että proosa on joskus paljon parempi kuvaamaan todellisuutta kuin faktat. Se tarjoaa rikkaamat ja monipuolisemmat välineet eri vivahteiden esiin nostamiseen kuin tylyt tiedot Tämä tuli mieleeni lukeissani venälaisen modernin klassikon Sergei Dovlatovin romaania Matkalaukku. Erässä kohdassa hän kertoo, kuinka rehellisiä kaksi suomalaista kreppisukkien trokaria ovat. Heidän muovikassissaan oleva 740 sukkiparia  ei kannata laskea. Dovlatov seurueineen nauraa naisille ja sanoo rehellisysden olevan kehtysmaan merkki. Näin ei tietenkään ole, mutta se sai miettimään, onko meillä suomalaisilla oikea kuva maastamme ja meistä itsestämme ulkomaalaisten silmin. Ilmeisesti emme ymmärrä, kunka pieni maa Suomi on ja kuinka vähän muut maaat ja niiden ihmiset tietävät Suomesta ja kuinka vähän ne välittävät, mitä teemme ja miten toimimme. Tyly torjujta YK:n turvallisuusneuvoton jäseneksi on vielä monen mielessa maamme vaikutusva...