Jerusalemin nuorten yleisurheilun MM-kisoissa Suomen Max Lampisen moukarinheiton tulos 79,98 metriä oli hämmästyttävä ja maailman kärkitulos. Tulos oli muutenkin fantastinen, sillä se oli teknisenä suorituksena käsittämättömän upea. Moukarinheitto on teknisesti hyvin haastava laji jo sen takia, että se aiheuttaa käsivarsille heiton ollessa noin 70 metriä noin 200 kilogramman rasitusvoiman sormiin ja käsiin ja lekan lähtönopeus on vähän alle 30 metriä sekunnissa. Yksinkertainen tapa arvioida heiton teknistä onnistumista on tarkkailla, mihin asentoon heittäjä jää suorituksen lopuksi. Jos hän jää vakaaseen seisonta-asentoon kehän etuosaan, se kertoon osaltaan heiton onnistumisesta. Useat Jerusalemin heittäjistä jäivät kehään epävakaassa tilassa joko ottaen heiton lopussa taka- tai sivuaskeleita pysyen kuitenkin kehässä tai joutuivat epämääräisiin pakonomaisiin askelkuvioihin yrittäessään pysyä pysytyssä. Horjuminen ja epävakaa jälkitila kertovat armotta, että heiton kaikki energi...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)