Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella katumus merkityt tekstit.


3220. Vivaldin vuodenajat ja Perussuomalaisten katuminen

Siinä ei ole mitään ihmeellistä, jos vanhempi komentaa lapsensa pyytämään anteeksi kakaransa pahantekoa naapurin lapselle. Mutta sitä vastoin tuntuu erikoiselta, kun puolueen puheenjohtaja vaatii toisen puolueen katumaan tekojaan. Teoreettisesti ajatellen tämä saattaa tuntua loogiselta silloin, kun toinen yhteisö on loukannut toisen yhteisön perusaroja. Mutta kun puolueet eivät ole mitä tahnansa yhteisöjä, vaan ne kilpailevat keskenään yhteiskunnallisesta vallasta. Ja tällainen valtakamppailu on korkeimman tason kamppailua sitä, mitä koko yhteiskunnan tasolla halutaan saada aikaan. Tällöin vaatimus anteeksi pyytämistä voidaan osittain nähdä keinoksi lisätä omaa kannustusta vallan käytössä ja vastaavasti anteeksi antaminen voidaan tulkita jonkin asteiseksi periksi antamiseksi.

3215. PS:n puoluekokous ja RKP:n vaatima katuminen

Sivuston yllåpito on saanut nimettömän viestin, jonka mukaan Perussuomalaiset valmistelee meneillään olevassa puoluekokouksessaan vastausta RKP:n Henrikssonin vaatimaan katumukseen. Aluksi perussuomalaiset ovat kääntyneet Soinin puoleen saadakseen konsultointia, miten katumusta harjoitetaan. Tämä ei liity mitenkään Soinin uskonnollisuuteen, vaan siihen, miten Soini ilman katumusta ja edes mielipahaa tuntematta, säätiöi (kähvelisi) perussuomalaisille kuuluvat puoluetukirahat ”omiin” tarkoituksiin tosin säätiölain sallimissa puitteissa. Konsultointipyyntöön Soini oli vastannut niin röyhkeästi säätiökirjaa heilutellen, että Halla-aholla ja kumppaneilla veri tirahti päähän.   Halla-ahjonporukka päättikin laatia ohjekirjan etenkin Henrikssonille ja samalla koko RKP:lle, miten katumista politiikassa harjoitetaan oikein. Ohjekirjan ensimmäinen kohtaa käskee unohtamaan kaiket omat epäilyttävät puheet ja kirjotukset. Koska kirjoituksia on vaikeaa unohtaa, jos kilpaileva puolue on saan...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *