Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella numeroituvuus merkityt tekstit.


2865. Matematiikan eräs kirous

  Esitetään aluksi yksinkertainen lasku tehtävä, johon aniharva, ellei kukaan ole onnistunut löytämään ratkaisua. Sen löytämisestä on luvattu melkoinen raha määrä. Ratkaisun alkuun näyttää riittävän lukion pitkän matematiikan opinnot. Toisin käy, sillä mitä enemmän vastausta hahmottelee ja aivoissan pyörittelee, sitä turhautuvammaksi  tuntee itsensä tai kyllästymisen viitta lehahtaa yrittäjän harteilta kuin öinen huntu.    Kyllästymisen nopeus tai peräti pieni suuttumus johtuu ratkaisemisen alkuun pääsemisen helppoudesta, mistä vasta vaikeudet alkavat. Kyse on alkulukujen laskemisesta. Alkuluviksi kutsutaan lukuja, jotka ovat vain vain ykkösellä tai itsellään jaollisia, siis lukuja 1,3,5,7,11,13 jne. Moni ict-asiantuntija tietää, miten näitä lukuja etsitään ict-laitteella. Tehtävänä voisi olla esimerkiksi, mikä on 1000:n jälkeen seuraava alkuluku (1000 ei ole alkuluku). Ict-härveli löytää sen alle sekunnissa. Kun tällaisia kysymyksiä voidaan esittää tietokoneelle mil...

1797. Poliittiset virkanimitykset ennen aamun koittoa

      On harvinaista, että matematiikan teoreettinen termi numeroituvuus, numeroiden loppuminen kuvaa jotain inhorealistista poliittista manööveriä..      Kärjistäen ilmaistuna poliittisia virkanimityksiä on tehty niin paljon ja monipuolisesti, ettei niitä voida panna tapahtuma järjestykseen, koska kokonaisluvut 1, 2, 3 ..., loppuvat kesken.      Siis mitä ihmettä. Loppuvatko tässä tapauksessa numerot kesken? Kyllä loppuvat. Se on saavutus, johon matematiikka ei itsekään hevin pysty.      Perusteluja, perusteluja, huudetaan katsomosta.      Jos kaikki virkanimitykset pantaisiin riviin ja ne numeroitaisiin, kokonaisluvut eivät yksinkertaisesti riitä. Eli loppupään nimitykset jäisivät ilman järjestysnumeroa. Ilmeisesti viimeisimmässä Helsingin apulaiskaupunginjohtaja nimityksessä kaikki numerot olivat jo käytetty, koska hänen pudasta puhtaampi poliittinen nimityksensä apul...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *