Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella vaihtotase merkityt tekstit.


1747. Saksan malli ei sovi Suomelle

      Pakkolakeja ja työpakkasopimista puolustavat hokevat uuvuttavan säännöllisesti Saksaa esimerkkinä menestyksellisestä työmarkkinauudistuksesta ja sen tuomasta kilpailuedusta. Tämä esimerkki on vailla pohjaa.         Ensiksi täytyy huomata, että Saksan talous on ylivoimaisesti EU:n suurin. Kun suuri talous ryhtyy yhtenäisessä talousalueessa ensimmäisenä toimenpiteisin viennin edistämiseksi, se vääjäämättä heikensi pienenpien EU-maiden taloutta. Tämä näkyi Saksan vaihtotaseen kasvuna, joka puolestaan näkyi naapurien vaihtotaseiden alijääminä. Tämä toi kilpailuetua Saksalle. Tämän lisäksi suurena taloutena Saksa erityisesti hyötyi euron kalleudesta ja 2000-vuosikymmenen alun korkeasta korkotasosta. Se pystyi korosta huolimatta, suurena luotettavana taloutena, velkarahalla investointeihin.      Saksan 2000-luvun alun kehitysloikkaa voidaan verrata rikkaan miehen ensirokotteen varastamiseen köyhiltä. Tämän ...

1686. Ministeri Tiilikaisen mahdollisuus sankariksi

     Ennen kun Tiilikaisen maa- ja metsätalousministeriössä päättää mitään tarkkaa talousmetsien yhtiöittämisestä, ministeriön talousporukan kannattaa lukea Adam Smithin uusi 1000-sivuinen suomennos kirjasta Kansojen varallisuus.      Kun kirjan pääteema modernisoidaan tämän päivän tilanteeseen, se tarkoittaa, että se joka hallitsee luonnon varojen arvon nostamisen ja liiketoiminnan, hallitsee myös taloutta.      Hitaasti ja mutkitellen, mutta nyt tavattoman kiihkeässä poliittisessa puuskassa valmisteltu lakiesitys talousmetsien yhtiöittämisestä etenee nyt hiljaisuudessa, mutta rytinällä. Hiljaisuus johtuu Suomessa vieläkin perinteenä olevasta salaisesta hallintomallista ja kiire 1.6.2016 voimaan tulevasta EU-direktiivistä, jonka mukaan kilpailuttaminen koskee myös metsäsektoria.      Adan Smithillä oli ministeri Tiilikaiselle vielä toinenkin havainto, jonka soisi moni muistavan myös meillä Suomessa. Rahaa ei voi ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *