Siirry pääsisältöön

1686. Ministeri Tiilikaisen mahdollisuus sankariksi


     Ennen kun Tiilikaisen maa- ja metsätalousministeriössä päättää mitään tarkkaa talousmetsien yhtiöittämisestä, ministeriön talousporukan kannattaa lukea Adam Smithin uusi 1000-sivuinen suomennos kirjasta Kansojen varallisuus.

     Kun kirjan pääteema modernisoidaan tämän päivän tilanteeseen, se tarkoittaa, että se joka hallitsee luonnon varojen arvon nostamisen ja liiketoiminnan, hallitsee myös taloutta.

     Hitaasti ja mutkitellen, mutta nyt tavattoman kiihkeässä poliittisessa puuskassa valmisteltu lakiesitys talousmetsien yhtiöittämisestä etenee nyt hiljaisuudessa, mutta rytinällä. Hiljaisuus johtuu Suomessa vieläkin perinteenä olevasta salaisesta hallintomallista ja kiire 1.6.2016 voimaan tulevasta EU-direktiivistä, jonka mukaan kilpailuttaminen koskee myös metsäsektoria.

     Adan Smithillä oli ministeri Tiilikaiselle vielä toinenkin havainto, jonka soisi moni muistavan myös meillä Suomessa. Rahaa ei voi syödä. Raha tuottaa aitoa hyvinvointia ja iloa vain, kun sitä on riittävästi kulutettavaksi välttämättömiin tarpeisiin.

     Uusi Talousmetsä Oy voisinkin tulevaisuudessa keskittyä metsätuotteiden lisäksi kaikenlaiseen tuotantoon ja jopa myyntiin kansalaisten tarpeiden tyydyttämiseksi.

     Tämä saattaisi tarjota Tiilikaiselle mahdollisuuden luoda valtava sosioekonominen innovaatio. Tämä innovaatio kyseenalaistasi hokeman: Emme voi pärjätä, vain pesemällä toistemme paitoja. Eli jos ministeri Tiilikainen esikuntineen uudella yhtiöllä pystyisi tuottamaan ilman ulkomaista pääomaa maksimaalisen määrän perushyödykkeitä kanasalaisilleen, nykyisen viennin taso riittiäsi pitämään vaihtotaseen reilusti plussalla.

     Tämä edellyttäisi sitä, että Talousmetsä Oy laajenisi voimakkaasti eri toimialialoille. Tällaiset merkit ovat jo ilmassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *