Siirry pääsisältöön

1672. Hallitusta ei huolestuta korruptio eikä harmaa talous


     Niin kauan kuin omistamisen rekisteröintiä koskevat lait suojelevat rahanpesijöitä ja veronkiertäjiä, lainsäädäntöä voi määritelmän mukaan pitää korruptiivisena. Selvimmin tämän asian on sanonut Iso-Britannian pääministeri David Cameron, Lontoon cityn etujen vastaisesti. Se, että tällaista pääsee tapahtumaan, kielii todella suurista ongelmista (Transparency Suomi ry. 16.12.2014).

     Valtiovarainministeri Stubb on puuhaamassa lakia, jolla suomalaiset voivat salata pörssiomistuksena hallintorekisteriin. Esitystä vastustavat muiden muassa poliisi, syyttäjät ja oikeusministeriö.

     Vastustamiselle on pätevät syyt, sillä esimerkiksi, miten silloin valvotaan, etteivät kansaedustajat ja ministerit tue lainsäädännöllä sellaisia yrityksiä, joissa heillä on omistusta. Ja miten ylipäätään tämän jälkeen harmaata taloutta voidaan tehokkaasti torjua. Kaiken lisäksi torjunnasta ensi vuoden budjetissa nipistetään noin 6 miljoona euroa. On selvää, että hallituksen perään kuuluttama tilannekuva ei ole silloin kaikille sama.

     Vuoden 2016 budjetissa on esitys tehokaan katumisen laiksi. Sen mukaan henkilö tai Suomessa asuneen henkilön kuolinpesän osakas voi ilmoittaa 1.1.-31.12.2016 oma-aloitteisesti verotuksestaan puuttuneita tuloja tai perintö- tai lahjaverotuksessaan puuttuneita varoja, joita hän ei ole aiemmin ilmoittanut (HS 3.10 2015).

     Näin määräaikaisella tehokkaalla katumisella ilmoittaja välttyy veropetossyytteeltä. Stubbin mukaan valtio saisi verotuloja noin 10 miljoonan euron verran. EU-säädöstö ei pakotta tällaiseen menettelyyn, vaan se on hallituksen oma linjaus. Oikeusoppineiden mukaan tehokkaassa katumisessa ei toteudu kansalaisten tasapuolinen kohtelu.

     Suomen suurimman 50 - 60 miljoonan euron sijoituksien veronkiertojutun esitutkinta vuonna 2103 pysähtyi Verohallintoon vetkutteluun. Asia koski liechtensteinilaista LGT pankkia. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin joulukuisen 2014 päätöksen mukaan verohallinto toimi asiassa laittomasti. Helsingin poliisilaitoksen talousrikosyksikkö on kirjannut asiasta syytteen verohallinnolle (31.7.2015 Talouselämä, verkkolehti). Valtion saattoi menettää verorahoina noin 10 miljoona euroa.

     On hämmentävää havaita, että hallitus soveltaa pakkolakeja leikatessaan kansalta etuuksia, mutta kääntää harvoja rikkaita suosivat lakiesityksensä mahdollisuuksiksi, ei pakoksi. Mahdollisuus koskee harvoja, pakko kaikkia.

     Verohallitus on ollut vuosia poliittisten nimitysten temmellyskenttä aina demari pääjohtajien Mikko Laaksosen ja Jukka Tammen nimittämisestä ja viroistaan savustamisesta lähtien. Muiden muassa Jukka Tammi on todettu oikeudessa syyttömäksi Nostokonepalvelu Oy:n tapauksessa.

     Näyttää siltä, että nyt puolestaan vm:n vero-osaston ja verohallinnon johto on miehitetty kokoomuksen ja keskustan sotureilla. Kun tähän listään Stubbin harvoja rikkaita suosivat verotemput, kaikki tämä näkyy kansalaisten epätasapuolisena verokohteluna.
  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *