Siirry pääsisältöön

1691. Kuulunko viranhaussa demarileiriin


     Aamulla marssiessani sateisella kadulla berberin kaulukset korville vedettynä vieras hyvin pukeutunut mies veti minut kohteliaasti, mutta päättäväisesti näyteikkunan eteen markiisin suojaa. Tunnistin miehen Paavo Virkkuseksi. – Ennen nimityksen vahvistamista, kysyisin nopeasti, oletko minkään puolueen jäsen. – En. Etkö edes demarien? – En.

     Kuukauden ajan toimittuani valtiovarainministeriön suunnittelusihteeristössä huomasin, että minua ennen oli juuri nimitetty demarien Hannu Vesa ja keskustan Raimo Ikonen sihteeristön erikoistutkijoiksi.

     Yritin keskittyä vain omaan työhöni, muta jonkin verran kitkaa syntyi, kun en viihtynyt kahvihuoneessa keskustelemassa politiikasta ja sen merkityksestä sihteeristön toimenkuvaan.

     Myöhemmin sihteeristö hajotettiin sen luottamuksen heikentyessä toimia riippumattomana konsultoivana asiantuntijayksikkönä.  Ministeriön sisäisten poliittisten kärhämät olivat lakkauttamisen toinen syy.

     Myöhemmin Hannu Vesa nimitettiin maakuntajohtajaksi. Raimo Ikonen vuosien mittaan sai nimityksen sosiaali- ja terveysministeriön ostopäälliköksi, jossa virassa hän toimii edelleenkin. Hän toimii samalla tilintarkastajana keskustaa lähellä olevissa budjettiapua saavissa hyvinvointipalveluaja tarjoavissa kolmannen sektorin yhdistyksissä sekä säätiöissä.
  

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *