Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Eurooppa merkityt tekstit.


3845. Britannia ja sen alusmaat

Joskus tulee mieleen kysymys, miksi ja miten Britannia pystyi (pystyy) tuottamaan 1600-luvulla alkaneella valistusajalta lähtien matemaattisesti eteviä tiedemiehiä kuten Isaac Newton 1600-vuosisadalla ja Alan Turing 1940-luvulla. Turingilla silloin kun hän oli työkunnossa, oli keskeinen asema nykyaikaisen tietokoneen kehittämisessä. Nämä kaksi ovat hyviä esimerkkejä Englannin tiedemaailman kukoistuksesta. Se miksi Britannia on vuosisatoja synnyttänyt merkittäviä tiedeihmisiä, on vain arvailujen varassa, ja yksi arvaus on siirtomaapolitiikka.  (Vielä 1950-luvun kansakoulussa puhuttiin alusmaista).  Yksi tekijä on varmaankin vanha ja kukoistava yliopistojärjestelmä. Siirtomaavalta mahdollisti suurmaatilalliset harrastamaan tieteitä ja taidetta, huvin vuoksi. Siltä ajalta on peräsin sanonta intiaanikesä. Yhden selityksen mukaan sanontaa tulee suurtilaisten herttuoiden ja kreivien halusta jatkaa kesää muuttamalla Britannian alusmaahan Intiaan. Tämän ilmiön varaan on rakennettu l...

3805. Markkinatalouden pimeä historia - yliopistot, innovaatiot, elinvoimaisuus

Markkinatalous näyttää tekevän tuhojaan ja siunauksellisuuttaan kaikkialla, mutta mistä tämä ihmetalous sai alkunsa? Markkinoita ja taloutta on ollut iät ja ajat. Niiden syntysijoja olivat muinaisen Han-Kiinan, Intian ja Kaksois-Virranmaan alueet. Näillä alueilla syntyi myös valtava määrä innovaatiota ja keksintöjä sekä tiedettä, joita myöhemmin kreikkalainen kulttuuri välitti ja kehitti kohti Länsi-Eurooppa. 1300-luku oli katastrofi Euroopalle. Tällöin 100-vuotisen sodan lisäksi rutto tappoi kolmasosan Euroopan väestöstä. Mutta 1400-luvulla alkoi tapahtua kummia. Silloin vihdoinkin koko vuoden sopivasti murenevat vuosisatoaja kynnetyt pellot alkoivat tuottaa satoa huomattavasti yli oman tarpeen. Syntyi kauppiaiden ja pankkiirien ammattikunnat, jotka rahoittivat etuuksia vastaan sotajoukkoja ja sotaretkiä. Raha alkoi mennä sinne missä oli suurin tuotto. Esimerkkinä markkinavoimista voidaan pitää tykkimetallurgiaa. Aina ilmestyi yksityisiä, taitavampia, tykintekijöitä. Ne siirtyilivät a...

3146. Suomi otti hatkat Eldankajärven jäältä

Ensiksi Eldankajärvi on tulossa ajankohtaiseksi, koska kansamme on saavuttanut elintason, joka lähti sata vuotta sitten lähes nollasta rutiköyhien mökkiperien lymyillessä jokaisen pitäjän sivukolkissa. Näiden asukkaiden toimeentulo silloin riippui osin kirkon ja osin hyväsydämisten talollisten ruoka-avusta satunnaista palvelusta vastaan kuten hellapuiden pilkkomisesta, navetan siivoamisesta. Osa mökkiperien naisista ja miehistä onnistuivat samaan pysyväisluotista työtä esimerkiksi pitäjän maataloissa apumiehinä, sahalaitokselta taapaalajina (lautatapulien pinojina), TVH:lta lapiomiehinä, propsien (8 jalkaa pitkä närerunko) lastaajina tavarajunan vaunuihin sekä metsätöihin. Mutta suuri osa alemmasta keksiluokasta eli jatkuvasti nälkärajalla. Sotakorvausten maksaminen Neuvostoliitolle muutti mökkiperämiesten ja -naisten asemaa ja elintasoa merkittäväsi paremmaksi, koska työpaikkoja oli ja palkat kohtuullisia. Tätä ennen työväestö oli alkanut järjestäytyä ja näin saanut sanavaltaa palkk...

3138. Eurooppalainen avustuskomissio koordinoimaan kaikkea apua Ukrainalle

Putin ajoi 2014 autokolonnaa upouuden Kerentsin sillan yli Krimille voitonvarmuutta uhkuen ja pinnassaan läikähtelevä kykynsä vallata Ukraina muutamassa viikossa. Kun Putinin hämmästykseksi ei näin käynytkään, Venäjä alkoi lisätä panoksia valloitussotaansa. Mutta Ukrainan vastarinta oli vimmaistunut ja saanut EU-mailta ja Yhdysvalloilta uusia aseita ammuksia kovenevan vastarinnan jatkamiseen.  Osoittaakseen sotamenestystä kotijoukoille Putin liitti hallinnollisilla päätöksillä Luhanskin ja Donetskkin Äiti - Venäjään. Tempaus oli lähinnä retorinen manööveri ja irvokas äänestämispelleily.  Näiden alueiden kanssa Putin oli kuitenkin sikäli viisas, ettei hän alueiden rajoita ei puhunut mitään. Silloinhan ne voivat olla mitä vain. Nyt Venäjä on aloittanut sotarikoshärskisti enemmän tai vähemmän hyvällä onnella Ukrainalta valtaamiensa alueiden nuorien siirtämisen Venäjälle ottolapsiksi, etenkin pieniä lapsia. Myös muut sotakuntoiset kelpaavat. Ukrainalaisten maasturit, moottoris...

3131. Erehtyminen on inhimillistä, anteeksianto on jumalallista

Vaikka Ukrainan sodan vertaaminen talvisotaamme on aasin rinnastamien hevoseen, niin tämä vetojuhta oli taistelujen yksi sankari kuten nyt Ukraina. Hevossankarimme vetivät puriloilla sen toinen pää maassa laahaten haavoittuneita, ammuksia ja ruokaa eturintamaan. Nyt Eurooppa sekoilee panssareissaan Ukrainalle niin, että herää kysymys, jääkö sen panssari avussa jäljelle muuta kuin purilaat. On tuskallista havaita, kuinka sekavaan vyyhtiin päätös panssareiden lähettämisestä on sukeutunut. Saksa suurmaana ei enää uskalla kastoa itärintamalle luullen näkevänsä tuhansia Tiger panssareita pitkin mielikuvarintamaa. Lyhyesti sanottuna Eurooppa on nyt sormi suussa pohtiessaan, mistä, millaisia, ja minkä maan miehistöllä tankkeja Ukrainaan lähetetään. Tämä kaikki sataa Putinin laariin. Euroopan soutaminen ja huopaamien ei ole ihme, sillä maanosalla ei ole tällaiseen tilanteeseen päätöksentekojärjestelmää. On vain Ranskan kaltaisia ylpeitä maita, jotka tornistaan hämärästi näkevät pienmaat sinnit...

3120. Maatamme jäytää vuoden 1940 ilmapiiri

Nyt yleistä ilmapiiriä ei ainoastaan Suomessa vaan koko Euroopassa leimaa outo ja pelonsekainen jännite sodan laajenemisesta Ukrainan ulkopuolelle. Mediassa vilisee uutisia, kuinka Yhdysvallat kommenteillaan ja materiaalisella avulla tukee Ukrainaa. Samankaltaiset kommentit tihkuvat mm Britanniasta ja Norjasta. Baltian maat ja Puola ovat melkein hälytystilassa. Ruotsi on peloissaan ja Turkki sotkun riivaama. Koko Eurooppa tärisee enemmän tai vähemmän suureksi koetun kokonaisvaltaisen sodan uhasta. Analoginen ilmapiiri vallitsi vuoden vaiheteen 1941 kummakin puolella Suomessa. Sen ajan media oli hiljaa, vaikka Natsi-Saksa rahtasi sotamateriaalia pitkin Pohjanlahtea Pohjois-Norjaan. Suomen suuri ja pinnan alla kytevä mielipide kuitenkin oli, että kohta soditaan. Ollaanko nyt samankaltaisessa tilanteessa? Mittakaava on toki pienempi, mutta enteet pelottavat.

2903. EU:n energiakriisin ratkaisu General Motor mallilla

Ylen A-studio käsitteli eilen aihetta ansiokkaasti. Asiaa voi lähestyä nostamalla tosia-asiat pöydälle niin, kuin ne ovat. Vanhat keinot eivät nyt päde. Nyt ei voi ryöstää toisilta, uusinvestoinnit ovat liian hitaita, uusien energialähteiden kaivaminen esiin on yhtä sattumanvaraista kuin uudet innovaatiot.  Tässä tilanteessa pitää perustaa palokunta, yhteen liittymä, joka alkaa mobilisoimaan erilaisilla keinoja haalia maapallon eri lähteistä energiaa EU-maihin.  Tätä ennen tai vähintäänkin samanaikaisesti edellisten kanssa on saatava pystyyn EU:n koko organisaatioina kattava ja yksittäisten maiden energian säästöohjelmat. PS. Yhdysvallat uudisti rappiolla oleva asejärjestelmänsä 1940-luvun alussa yllä olevaan analogisella menetelmällä. Se tapahtui Rooseveltin määräyksellä luoda valtapoolin, joka kokosi pienet asetehtaat General Motorsin yhteyteen. Tämä yhteenliittymä rakensi vuodessa (1942) mahtavan asearsenaalin maan käyttöön II maailmansotaan.

2783. Kieli tekee mutkia, jos pitää sanoa ”vakaa Eurooppa”

Modernin äärioikeiston hiipiminen vaikuttaja-asemaan Saksassa on tosi asia. Aate lähti viriämään heti Versaillesin sopimuksen jälkeen. Opiskelija piireissä 1960-luvun lopussa Suomessakin kohennettiin asentoa lähtövalmiuteen, mutta tavan mukaan ei tiedetty, minkä takia.   Saksan puoluepoliittisen liikehdinnän seurauksena vuonna 2013 perustetiin maahanmuutto vastainen ja konservatiivinen AfD puolue. Potentiaaliseksi liikkeen tekee se, että puolueen ytimen muodostavat ylemmän keskiluokan koulutetun edustajat, opettajat, lakimiehet, pienyrittäjät.   Vaaralliseksi sen tekee, että osa siitä toimii ”maan alla” ja osan pykiessä vaaleilla valittujen edustajiensa avulla ajamaan eetostaan näennäisdemokraattisin keinoin. Muiden ääriliikkeiden tapaan puolue on verkostoitunut internetillä ja sitä kautta puolue pyrki luomaan yhteistä strategioitaan ja tekemään jopa tuhotekoja. Vuonna 2019 puolueen edustaja ampui paikallispoliitikko Walter Lubcken. Viranomaiset laskevat siihen kuuluvanainak...

2484. Irlannin hallitseminen on helppoa, mutta se on hyödytöntä

Annamari Sipilältä oli hieno kuvaus päivän HS:ssä brexitistä, sen eri käänteistä ja brittien tunnoista eroa kohtaan. Artikkeli vahvisti tosiasiaa, että eron kanssa nyt vain elettävä. Todennäöistä on, että tunnetasolla eron vaikutus britteihin on syvähkö, mutta menee nopeasti ohi vaihtuen pragmaattisiin tullaus-, maahantulo-, standardisointi-, oppilasvaihto-, yhteistyöorganisointi-, työehto-, maahanmuutto-ongelmiin. Optimisti sanoo, että kaikista voidaan neuvotella ja ratkaisut löytää. Näin on. On melko varmaa, että nämä lisäävät kuitenkin kertamenoja, mutta ennen kaikkea pysyviä juoksevia kustannuksia. Ne voivat vuosien mittaan nousta kumulatiivisesti satoihin miljardeihin euroihin. Ei ole epäilystäkään, ettekö Britannian suuri bruttokansantuote kestäisi tätä, mutta jostakin se on pois. Ilkeämielisesti voitaisiin vastavetona laittaa brittibussin kylkeen, että maksamme 400 miljoona euroa päivässä brexitin aiheuttamista lisäbyrokratiasta ja yhteistyömahdollisuuksien monimutkaistumisista ...

2345. Iso Britannian kohtalo - Höyryä kaivoksiin, sanoi kuningatar

    Kun puhutaan Jerusalemista usein tulee mieleen sen uskontokuntien roolit. Se toimi kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden merkkikaupunkina, jossa nämä uskonnot loivat maailman globaalisuuden perustaa. Syystäkin kaupunkia pidetään kolmen uskontokunnan kaupunkina. Jos mukaan luetaan koptilaisuus, tähän listaan saadan yksi uskonta lisää.     Meille läänsimaalisille kristinusko merkitsee uskontoa laajemman maaililman kuvan avutumista. Se mahdollisti länsimaisen ajattelun, koulutuksen ja sivityksen kehittymisen ympäri nykyista Eurooppaa. Painokoneen keksimisen ja lukutaidon kehittymisen ansiosta sivistys alkoi viritä. Varhainen yliopisto-, sivistys- ja kultturiketju vääjäämättä osin väkivaltaisestikin runnoi itseään läpi pohajan perukoille saakka. Vaikka se teki myös pahoja syntejä uskonsotineen, se oli ehkpä siksi radikaali sen ajan ajattelumaailmassa ja rakenteissa. Se ei tyytynyt pelksätään pänttäämän ul...

2004. Inhorealistinen TP Niinistö

     Yliopistoihmiset ovat saaneet kyytiä milloin minkin kädestä ja pääministeritasolta on esitetty kolme hyvää syytä professorina olemiseen. Dosentit kuitenkin sen kun vain päivystävät. Tämä nousee mieleen median Itämeren ponderireaktioista ja lukiessa TP Niinistön pitämää puhetta suurlähettiläspäivillä.      Vaikka on paljon hälyä, on totta, että Eurooppa on liikkeessä.  Onko kyse peripetiasta, laajasta käännepisteestä, kukaan ei tiedä?  Jos kykenee sanomaan, että varmasti on, on joko ennustaja tai todellinen moni viisas, sillä suuri käänne on yleensä niin laaja, että sitä on vaikeaa huomata. Joku voi sanoa tähän, ettei tässä mitään käännettä kannata odottaa, koska paikat jo rutisevat.      Joka tapauksessa Suomessa on erittäin hyvä tilanne siinä, että meillä tutkijat ja yliopistoihmiset esittävät arvioita ja tutkielmia Suomi - Venäjä suhteista, vaikkapa Mika Aaltolan analyysi http://www.fiia.fi/assets/aalt...

518. Presidentin puhe

Presidentti Sauli Niinistön uudenvuoden puheessa oli monta tärkeää sanomaa. Siitä kuulsi läpi, ettei Suomen rooli ole suinkaan jököttää paikallaan pohjoisen reunalla. Pitää jatkuvasti arvioida, miten Suomi voi olla apua maailmanyhteisön ristiriitojen ratkaisemisessa ja yhteisöjen  kehittämisessä. Passiivinen asenne ei riitä. Sata vuotta sitten alkaneen maailmansodan seurauksena Suomi syntyi Euroopan osaksi. Suomi kuuluu Eurooppaan. EU-vaalit eivät ole vaalit vaalien joukossa. Niissä ratkaistaan, mitkä voimat hallitsevat ja mihin suunta Eurooppa unionia viedään ja mikä on Suomen tie siinä. Presidentti painotti uusien hallitusten vastuuta EU:n  tulevaisuudesta. Uusien hallitusten toiminta vaikuttaa keskeisesti tulevaisuuteemme eurooppalaisina. Sai vaikutelman, että tässä ollaan nyt murroskohdassa. Hän puheensa rivien välistä kävi ilmi, että hallitusten kannattaa koko ajan muista, mitä varten EU on. Se turvaa vapautta ja vakautta.  Pitää olla rehellinen ja muistaa, milla...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *