Tosi uhka- ja sotatodellisuudessa Euroopan suurvaltoja, kuten Britanniaa, Ranskaa ja Saksaa, ei kiinnosta hevosen potkaisua enemmän, miten Suomelle käy. Tämä nähtiin jo Talvisodassa. Ruotsin panos oli suurin käsittänen noin muutaman tuhannen vapaehtoisen ja ruoka-avun lähettämisen Britannia lupasi suuria, mutta sen todellinen apu oli mitätön. Italian sotaperinteet ovat puheissa kovat, mutta todellisuudessa mitättömät. Todellisuudessa Italiaa Välimeren suojassa ei kiinnosta sentin vertaa Suomen kohtalo. Saksa on sidottu oman haamuunsa toisen maailman sodan kahleissa. Nyt maa ei tiedä miten päin se selittelisi aikeitaan vahvistaa mitätöntä nyky armeijaansa mitättömäksi 200 tuhannen käsittäväksi pelote- ja puolustusarmeijaksi. Ei mitenkään. Kreikasta ja sen Balkanin kumppaneista ei riitä Suomelle edes eväsleiviksi. Pyreneiden niemimaan maat nukkuvat ruususten unta merien suojaamina. Baltian mailla riittää uhkakuvien torjumisessa aivan riittävästi tekemistä omasta takaa. Norja on lähellä, mutta miksi se säntäsi Suomen apuun, kun kaikki elämiseen ja turvallisuuteen liittyvä näkyy, kun vilkaisee länteen Atlantin valtameren suuntaan. Ruotsi on myös lähellä, mutta kokemukset varovaisuuden hylkäämisestä aktiivisen toimeenpanon siasta on hyvin negatiivisia. Suomen solmimat sotilasliitot ovat vain hyviä aikeita (Suomen ja Yhdysvaltojen Puolustusyhteistyösopimus (DCA) ) Kautta historian tällaiset sopimukset ovat kuitenkin osoittautuneet todellisuudessa hyvin epävarmoiksi tueksi heikommalle osapuolelle. EU:sta tässä yhteydessä ei juuri kannata puhua mitään.
Niinpä käteen ei jää kuin oman puolustuksen vahvistaminen, mitä onneksi juuri parhaillaan tehdään. Toivoa sopii, että näille hyville pyrkimyksille aika ei lopu kesken.
Kommentit
Lähetä kommentti