Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella sometalous merkityt tekstit.


2668. Elämässä tulee hetkiä, että kohta tietää, mitä alkaa tapahtua

Satuin katselemaan Jälkiviisaita 3.7.2009 ryyditettynä Soile Suonojalla, Kalle Isokalliolla ja Veera Luoma-aholla. Siinä minulle yllätyksenä tuli esille tuore avioliitto Jari Sarasojan ja Virpi Kuitusen välillä. Sarasoja oli kimpaantunut Seutulan hallin valokuvaajien aggressiivisille kuvausyrityksille, kun parin oli aloittamassa merkkimatkaansa lomapaikkaansa. Aiemmin viikolla 3.7.2009 kovasananen kansanedustaja Ukkonen Oulusta oli haukkunut Sarasojan pölkkypääksi, mitä mielestäni Jari ei ole. Silloiset Jälkiviisaat oli pannut vilkkaasti lentokenttä aulassa toimivat valokuvaajat ja videokameroiden käyttäjät Jarin huomiotalouden piikkiin. On kulunut 11 vuotta, kun huomiotaloutta käsiteltiin Jälkiviisaissa. Voidaan pohtia, onko huomiotaloutta edes ollut, se on ollut, mutta se on muuttunut joksi toiseksi, mutta millaiseksi. On selvää, että tuotteiden näkyvyys kanavat kuluttajalle ovat lisääntyneet digimedian ja somen ansioista. Tuotteita on sijoitettu jo digi iltalehtien uutisten väli...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *