Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Lindelöf merkityt tekstit.


2225. Aamuinen herääminen Lindelöfin vieressä

     Joku nykii toista silmääni. Kumpaa. Tuulessa takapihalla puunoksat tempoilevat kuin kilpaillen parhaista paikoista. Lopuksi ikivanha pihlaja supistaa ne kuriinsa lähelle itseään ja samalla taivuttaa runkoaan hellästi ikkuna ruutua vastan kuin lupauksena minusta huolehtiminen. Arvostan sitä, koska talon papattava talonnainen oli juuri leikannut sen latvan irti. En ole vielä täysin tanuissani.   Yritän ryypätä litran vesimukista, mikä taas epäonnistuu veden kastellessa jälleen rintamukseni. Laiskuutta sanoo omatunto. Tv-ruudusta tunkeutuva sana posso koettelee ymmärryskykyjeni takarajoja. Vähitellen posso tointuu jonkinlaiseksi papinleuaksi, jota sai aikoinaan kotipitäjäni Haapajärven Häggmannilta. Yläaivot tuntuvat toimivan jonkin verran takaraivoni tarttuessa vain possoon ja sen kotkalaiseen torikansaan. Toinen silmä salpautuu kuitenkin taas kiinni iltaisen liimamaisen silmätipan kyvystä pitää kaksi nahan reuna paikoillaan. Yhtäkkiä ajatuksiini virtaa topologian...

398. Kone kuin kone tilttaa

Maailamassa on monelaisia ihmeitä. Yksi ihme on, että kerto- ja jakolaskun avulla on mahdollista, jos älliä riittää, ratkaista Nobelin palkinnon arvoinen koko tiedemieskuntaa askarruttanut vuosisatainen ongelma, alkulkuongelma. Alkuluku on sellaien luku, joka jaollinen vain itsellään ja ykkösellä. Tavallisimmat pienet alkuluvut suuruusjärjestyksessä ovat 1,3,5,7,11,13,17,19,23 jne. Yksinkertanien kysymys kuuluu, miten lasketaan  mielivaltaisen iso alkuluku. Esimerkiksi mikä on lukua 12333449888858 seuravavaksi pienin alkuluku. Eli tässä tapauksessa mikä sellaien alkuluku a, joka on suurempi kiun 12333449888858, mutta välillä  12333449888858 - a ei ole alkulukua. Ongelmaa on yritetty ratkaista monin keinoin, muiden muassa suomalaiset lukuteoreetikot Ernst Lindelöf ja Rofl Nenalinna. Riemannin pintojen avulla on myös pyritty ratkaisuun. Alkuluvusta on muodostunut myös ict:n haaste. Tietokoneella ei pystytä laskemaan mielivaltaiseen suurta alkulukua, esimerkiksi, jos pitää ...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *