Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella Virtanen merkityt tekstit.


2632. Ylen sarja Hullu vuosi 1991 henkii yksipuolisuutta

Ylen Hullu vuosi 1991 sarja pyörii Ylen kanavilla. Sen vuoden tapahtumista on syytä kertoakin nuorille sukupolville.  Yle on yleisesti ottaen pääsyt eroon subjektiivisuudesta ja epäobjektisuudesta pyrkimällä esittämään tarinan asiakirjoihin perustuen täydennettynä ilmiön keskipisteessä toimineiden haastatelluilla. Sarjassa vuoden 1991 finanssi- ja talouspolitiikkaa koskevissa osioissa silloisen pääministerin haastatteluilla on merkittävä osuus. Tämä vähän kummastuttaa, koska valtionvarainministeri Viinasella oli keskeinen rooli hullusta vuodesta selviämisestä. Sarjan mukaan vuoden 1991 hallituksen pääministeri Aho joutui (Helsingin yliopiston koulutuksella) ratkaisemaan valtion likviditeetti ongelman. Näin ei sarjassa todettu, mutta annetaan ymmärtää. Todellisuudessa ministeri Viinanen oli tässä keskeinen toimija apunaan budjettiosaston päällikkö Sailas ja apulaisosastopäällikkö Leuka Virtanen. On ymmärrettävä, että kokematon Aho tarvitsi rautaisia apureita kumppanikseen. On sä...

1757. Ylimpien virkamiesten taso on laskenut

      Tätä ei voida panna hokeman tiliin, että ennen oli kaikki paremmin. Mutta missä ovat nyt uudet Raino Sailakset, Leuka Virtaset, Buntta Wahlroosit ja monet muut? He ovat joka olemassa tai poliittinen ohjaus on pannut heidät kuriin. Lähemmin ajateltuna heitä ei juuri ole olemassa, koska kunnon virkamiestä poliittinen suitsinta ei saa aisoihin lakien tasapuolisessa ja oikeudenmukaisessa valmistelussa.      Sipilän hallitus on ollut Vanhasen ja Kataisen hallituksia aggressiivisimpi uudistuksiensa ja ns. reformiensa läpiviemisessä. Pelkkä hyökkääminen ei tietkään auta, jos ei ole kunnon taisteluun valmistelua. Tämä hallituksen lähes umpimähkäinen kiireellinen sohiminen sinne tänne ei kaipaa paljon todistelua, kun muistetaan kätilöjuttu ja lomarahahuopaaminen.      Viimeinen ositus törmäilystä on päivän Helsingin Sanomissa, jossa ekonomistit tuomitsevat pakkolait. Parempi vaihtoehto olisi ollut työsivukustannuks...

1678. Leuka Virtaselta rajua arvostelua hallitukselle Yle aamussa

     Ylen aamu-tv-ohjelmassa vm:n entinen apulaisbudjettipäällikkö ja nykyinen TEM:n evp kansliapäällikkö esitti Sipilän hallituksen valmistelutyölle kova kritiikkiä. Päätökset on tehty kuin tikkatauluun heittämällä, ensin rykäistään ja sitten katsotaan tulos.      Hallituksen ulostulo pakkolaissa oli hätäinen. Virtanen ei ole milloinkaan nähnyt 5 prosentin tuottavuusloikkaa eikä usko siihen nytkään. Sairaspäivän karenssi vaikutukset on arvioitu virheellisesti eikä ole otettu huomioon seimerkiksi, miten se kohtelee etätyötä tekeviä..      Virtasen mukaan 90-luvun kriisissä vm:n virkamiehet valmistelivat yöllä asiat ja aamulla oli leikkauslistat valmiina ja ne hyväksyttiin sellaisinaan. Milloinkaan ei jouduttu perumaan päätöksiä.     Huonon valmistelun syyksi Leuka sanoo olevan se, että joko ministerit eivät kuuntele tai jotain virkamiehille on tapahtunut.      Virtasta hämmästyttää Pöystin 60-henkilö...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *