HS painotti tänään puoskarilain aikaansaamisen tarpeellisuuta. Varmaan moni yhtyy aloitteeseen ja lain tarpeellisuuteen. Sormuksen asettaminen ompelulankaan kasvojen päälle heijaamaan ja näyttämään minun tulevaisuutta sekä muut vastaavat puoskaritemput pitää saada loppumaan. Aloite on mitä asiallisin. Keski-Pohjanmaalla 1950-luvulla oli lukuisia puoskareita, joiden luokse tuli linja-autolasteittaan sadoittain ihmisiä toivossa päästä erilaisista vaivoista eroon.. Isoisäni kyyditsi yhtenä linja-auto-omistajana koko sukua oletettuihin tai luuloteltuihin tauteihin sairastuneita hoitoa saamaan. Nyt lain laatijat saavat kuulemisen kautta monipuolista dataa lain sisällön määrittämiseksi. Tämä sen takia, että kaikkia puoskaroinnilta näyttävä parantaminen ei ole puoskarointia. Minun henkilökohtaiset kokemukseni eivät tietenkään riitä kokonaisvaltaisesti todistamiseen puoskaroinnin puolesta. Kerron kuitenkin tapauksen. 1949 aloittaessani kansakoulun, jonka pihalla oli ...
Uutta 16.7.2025
Saunan takaa julkishallinon uudistuksia
Tämän
PDF-sarjan ensimmäinen osa tarjoaa syväluotaavan katsauksen
johtoryhmätyöskentelyn rakenteeseen, merkitykseen ja toteutustapoihin
erityisesti valtionhallinnon yksiköissä.
Aikakauden henki – tavoitteellisuus, yhteistyö ja tulosohjauksen vahvistaminen – heijastuu dokumentin sisällöstä vahvasti.
Lue tästä Wallmannin Kompaktisoinnin ratkaisu
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Pekka Huttunen, Matematiikan Pro gradu Helsingin yliopisto 1971
Konsultin muistelmat -kirja
Maailmassa parhaiten jaettuna on terve järki, sillä kukaan ei halua sitä enempää, kuin hänellä sitä on. (Descartesia mukaillen)