Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella työttömyys merkityt tekstit.


3858. Orpon leikkaukset ovat Neptunuksen tuolta puolelta

Orpon hallitus lupasi selättää valtion velan kasvun hallituskauden loppuun mennessä. Suomen bruttokansatuote on nyt noin 230 miljardia euroa. Suomen valtion budjetti tänä vuonna on noin 90 miljardia euroa. Nyt velkaa on noin 170 miljardia euroa. Miten nyt mennään eteenpäin? No katsotaan taivaan rannalle uuden sarastuksen nousun toivossa, ja otetaan budjettiesityksen mukaan uutta velkaa noin 13 miljardia euroa eli 18 prosenttia bruttokansantuotteesta. Mitä pitäisi tehdä piinasta pääsemiseksi. Riittävästi uutta velkaa otattamalla asia hoituisi nätisti, mutta raja se on köyhänkin syömisellä. Vyötä pitää kiristää. Ottamalla huomioon suorat ja verohelpotusten kautta saadut yritystuet suma kohoaa noin kahteen miljardiin euroon. Maatalouden tuet ovat vielä erikseen. Seillä on varaa leikata. Suomalisten luottamus toisiin ihmisiin ja jopa yrityksiin ja julkiseen sektoriin kansainvälisesti on korkealla. Tämä on hieno juttu. Tämä kaikki lisää koheesiota ja yhdessä selviämisen eetosta ja...

3852. Heitä lapio kaivoon ja jatkaa elämää

Orpon kasvojen mimiikka on muuttunut kehysriihen päätösten jälkeen suuryrityksille ja rikkaille suosiolliseksi. Välillä otsalle levähtää puna ja samalla käsi siirtyy hivelemään poskea peittämään esiin karkailevaa voiton hymyä hänen kuunnellessaan vieressä istuvan Purran selitystä velkaantumisen jatkuvasta kasvusta. Tämän kuultuaan Orpo ei voi pidätellä itsenään, vaikka syytä olisi, vaan ponnahtaa ylös selittämään aiemmin kuulumatonta monologia, kuinka maamme elää vain työstä ja tuottavista ja veronmaksukylyistä yrityksistä. ”Maamme tarvitsee työtä ja ahkeria ihmisiä sitä tekemään, sillä se ainoastaan mahdollistaa hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpidon, vaikka vasemmisto kuinka muuta väittää. Ahkeruus ja työnteko on kansakuntamme pelastus.” Orpo jättää mainitsematta, että kukaan ei estää perustamasta yrityksiä eikä yrittämistä etenkin, kun arvonlisävero on alle 20 prosenttia. Herää kysymys, mikä estää Orpoa ja kumppaneita patistamaan hyvän koulutusjärjestelmämme tuottamia päteviä kansalasi...

3343. Tekee pahaa sanoa, mutta meillä on liian vähän kannattavia yrityksiä

Niinpä on yhtä paha todeta, että Suomi on menossa monella mittarilla kohti jyrkkenevää alamäkeä. Syntyvyytemme on ennätys pieni ja ikääntyvien määrä kasvaa esimerkiksi 70-80 vuotiaiden joukossa lähivuosina 400000 henkilöllä. Vaikka meillä on noin 350000 työtöntä, avoimia työpaikkoja yli 400000. Kohtaanto-ongelman piikkiin tätä kaikkea ei voi laskea, vaan kyse on osin mysteeri ja osin tukiaisten aiheuttama työn teon välttely. Kaikki tämä näkyy bruttokansantuotteemme jälkeen jäämisenä muista pohjoismaista. Jos kaikkien pohjoismaiden vuoden 2019 bkt:ksi redusoidaan 100, niin Suomen arvo on nyt 103,5 ja Ruotsin lähes 109. Siis jytinällä mennään alaspäin. Mistä tämä johtuu. Ei ainakaan laiskuudesta. Syy on yksinkertaien. Meillä on liian vähän kannattavia yrityksiä. Paperilla niitä on noin 450000, mutta ei tarpeeksi synnyttämään Ruotsin tasoista bruttokansantuotetta. PS Jonkin instanssin pitäisi tutkia, mitä ns. itäsuomi-ilmiö vaikuttaa jyrkkään alamäkeen.

3250. Krista Kiuru pyyhki pöytää M Laiholla ja P Räsäsellä lapsiköyhyydessä

Ylen aamu TV:ssä oli tulinen tunnelma kansanedustajien Kiurun, Laihon ja Räsäsen iskiessä yhteen Orpon oikeistohallituksen budjetista. Laiho näytti pelokkaalta, Räsänen säikähtyneeltä. Räsänen aloitti kevyellä kenttä verryttelyllä todeten posket hehkuen, ettei maamme selviä, ellei velkaa saada taittumaan. Näyttää sitä, että tämä fraasin (joka on totta), vetovoima, on hiipunut politiikkojen suussa. Tästä pelänneenä Laiho piti yleissaarnaan, kuinka Suomi pitää huolta heikoistaan ja auttaa niitä, jotka eivät selviä arkielämästä. Kiuru vastasi tähän, että kyllä kokoomus työnlinjalle köyhät, työttömät ja vajaa työkykyiset ajaa työttömyysraha kireämmälle ruuvaamalla. Kiuru halusi tähän ehdottomasti  sanoa, että kokoomus antaa rikkaille verohelpotuksia ja ajaa vähävariset sosiaalihuollon luukulle ja samalla leikkaa opiskelijoita. -Onko hallituksen tarkoituksena estää vähävaraisia opiskelemasta ja näin kasvattaa hyvätuloisten vanhempien kustantamana korkeakoulututkinnonon suorittaneiden mä...

2585. Nuoret rikolliset omaan kuritusvankilaansa

Maassamme on ja ilmeisesti tulee olemaan työttömien ja avointen työpaikkojen kohtaanto-ongelma. Molemmat liikkuvat, mutta ohi kävellään. Toisen lainen ongelma liittyy rikosten rangaistusjärjestelmään. Kovien rangaistuksen täytäntöön pano suju sutjakkaasti hyvän pohjoismaisen mallin mukaan. Pahat rikolliset linnaan. . Ongelmana on lievät rikkomukset kuten pahoinpitelyt, varkaudet, anastamiset, kunnian loukkaukset jne. Niistä tuomitaan sakkoa, ehdonalaista, ehdonalaista ja oheissakkoa. Viimeaikaiset nuorten ja jopa lasten suorittamat jopa tapot sekä tätä lievemmät rikokset ja rikkomukset sekä rikolliset häirinnät ovat lisääntyneet. Sama koskee nuorten miesten katupahoinpitelyjä ja ryöstöjä. Itse koettu ja ehkä myös tutkimuksiin perustuva yhteiskuntarauha näyttää jonkin verran paikoin kehittyneen pahempaan suuntaan. Poliisivalvonnan lisääminen tietenkin auttaa, mutta valvontaa ei resurssisyistä voida lisätä juurikaan nykyisestään tai, jos kasvatetaan, lisäyksen vaikuttaakseen pitäis...

2100. Nuorten pääsy USA:ssa korkeakouluun

     Pääsin seuraamaan läheltä yhdysvaltalaisten ponnistelua lastensa korkeakouluun pääsemiseksi. Jos kuuluu haperoksi kutistuneeseen   keskiluokkaan, kyse on enemmästä kuin elämästä tai kuolemasta. Kyse voi olla koko suvun elintason pitämisestä edes kohtuutasolla.      Kun nuori lähestyy korkeakouluikää, koko suku osallistuu koulun valintaan ja etsintään. Mennään paikan päälle katsomaan paikkaa, jossa koulun edustaja esittelee ja mainostaa oppilaitosta.Vanhemmille lasten korkeakouluun pääsyn turvaaminen on heidän elämänsä tärkein projekti sairasvakuutuksen saamisen lisäksi.      Toiset onnistuvat pääsemään stipendireittiä, mutta siihen tarvitaan usein urheilijatyyppi. Koulutuksen keskimääräinen hinta on 200000 dollaria ja silloinkin saadessaan tutkinnon tulevaisuus on epävarma. Niinpä opiskelijat ja heidän perheensä miettivät hyvin takkaan, mihin kouluun kannattaa edes pyrkiä rahoitustilanne ja tulevaisuuden näkymät huomioiden.  ...

2022. Trumpin kannattajien sielunelämä

     Olisi liian yksioikoista sanoa Trumpin kannatuksen perustuvan siihen osaan kansaa, joka vielä uskoo Yhdysvaltojen kutsumuskohtaloon. Tämä hurmoshenkinen iskusana kuuluu samaan sarjaan kuin Washingtonin hallintotalon taulu: Menkää ja valloittakaa länsi. Myöhemmin siihen joku irvailija saattaa lisätä "ja muu maailma".      Joka tapauksessa Trumpin kannattajat kokevat, että heidät on unohdettu, värilliset uhkaavat vasemmalla ja eliitti oikealla ja hyvä tuloinen keskiluokka tuijottaa ivaillen aidan takaa. Valkoinen keski-ikäinen kannattaja on rimpuillut elämänsä ja heikosti työllistettävyytensä kanssa jo vuosia samalla kun vaatimaton koulutus nakertaa itseluottamusta. Hänen perheensä ja lähipiirinsä komppaavat tätä miestä.      Mies näkee rikollisuutta päivittäin kaduilla ja pikku taajamissa, mutta mies ei näyttä pelkoaan. Niinpä hänellä on aseita ja hän kuluu kansalliseen kivääriliittoon, jonka jäsenet ampuvat sormi liipami...

1606. Vanhat lähiöt maan tasalle

     Monet kasareista eivät muista lähiöihin muutosta juuri mitään eikä jälkeen päinkään heille ei ole hahmotunut kuvaa,  mitä ja miksi niin tapahtui. Kyse on maan lähiöiden valtavan asuntokannan rapistumisesta, sen korjaustarpeista ja mahdollisista purkupäätöksistä. Professori Mari Vaattovaara on selvittänyt ongelmaa.      Iloisesti hymähtäen hän kertoi televisiossa 25.6, että ensimmäiseksi piti panna poikaa selvittämään, missä kaikki lähiöt ovat ja paljonko niitä on. Asia koskee useaa sataa lähiötä ja miljoonaa ihmisestä.      Kaikki alkoi toisesta maalta muuttoaallosta, joka kohdistui kaupunkeihin. Satoja tuhansia muutti. Silloinen maalaisliitto oli kauhuissaan, vaihtoi nimensä Suomen Keskustaksi ja reivasi myös politiikkansa linjan keskustaan. Se onnistui. Puolue selvisi kuivin jaloin.      Suuren rakennusliikkeet jakoivat rakennusmarkkinat sopuisasti ja löivät kiireellä kasaan lähiöitä kansan hurrat...

1508. Lamalaskelmat edustavat valikoivaa liioittelua, tahallista hämäystä ja ilakoivaa provokaatiota

     Yhteinen tilannekuvan maine ongelmien ratkaisemisessa ei ole kaikkien paras mahdollinen. Molemmissa maailmansodissa se johti katastrofeihin.      Nyt siis vaaditaan yhteistä tilannekuvaa. Tämän heikkoutena on, että se sisältää usein arvottavia näkemyksiä, joista johdettuja ensiaskeleen toimenpiteitä ei useinkaan voi erottaa jo itse kiistanalaisesta tilannekuvasta. Esimerkkinä arvottavasta tilannekuvasta on vm:n tuorein talouskatsaus kuuden miljardin euron leikkauksineen      Maassa on nyt kaksi keskenään taistelevaa talouslinja.      Ylivoimaisessa johdossa on pajalinja. Siinä äänekkäät talousgurut ja johtavat poliitikot media tukemana ovat takoneet ihmisen päihin indeksi- ja sosiaalitukien leikkausten ja työn tarjonnan lisäämisen välttämättömyyttä. Menoja pitää leikata all around. Pajalinjalaiset eivät ole huolissaan 10 prosentin työttömyydestä ja 150 tuhannen vaikeasti työllistävien arjesta ja sen taakast...

386. Valtion on pääomitettava Talvivaaraa

Talvivaara on tuottanut tähän mennessä nikkeliä 50000 tonnia ja louhittua nikkeliä jalostettavaksi on nyt 11000 tonnia. Kaivosalaan kuuluu pitkäkestoiset laskut ja nousut. Nyt nikkelin hinta on alhaalla, mutta tulossa olevassa nosusuhdanteessa nikkelin hinta alkaa kohto kymmenillä prosenteilla. Pääomittamiseen on järkevät perustelut. Ensiksi Talvivaara käyttää uutta liuotustekniikka, joka vaatti suuria altaita ja massivia penkereitä ja paljon vettä. Ympäristön vanhigoittaminen on minimoitava.Valtion ohjaus on tässä paras tapa. Toiseksi ostajaa on vaikeaa löytää ja jos löydetään, miten käy ympäristön. Kolmanneksi konkurssi lisäisi rajusti alueen työttömyytä ja ympäristökysymykset voivat jäädä valtion huoleksi

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *