Siirry pääsisältöön

3138. Eurooppalainen avustuskomissio koordinoimaan kaikkea apua Ukrainalle

Putin ajoi 2014 autokolonnaa upouuden Kerentsin sillan yli Krimille voitonvarmuutta uhkuen ja pinnassaan läikähtelevä kykynsä vallata Ukraina muutamassa viikossa.

Kun Putinin hämmästykseksi ei näin käynytkään, Venäjä alkoi lisätä panoksia valloitussotaansa. Mutta Ukrainan vastarinta oli vimmaistunut ja saanut EU-mailta ja Yhdysvalloilta uusia aseita ammuksia kovenevan vastarinnan jatkamiseen.  Osoittaakseen sotamenestystä kotijoukoille Putin liitti hallinnollisilla päätöksillä Luhanskin ja Donetskkin Äiti - Venäjään. Tempaus oli lähinnä retorinen manööveri ja irvokas äänestämispelleily.  Näiden alueiden kanssa Putin oli kuitenkin sikäli viisas, ettei hän alueiden rajoita ei puhunut mitään. Silloinhan ne voivat olla mitä vain.

Nyt Venäjä on aloittanut sotarikoshärskisti enemmän tai vähemmän hyvällä onnella Ukrainalta valtaamiensa alueiden nuorien siirtämisen Venäjälle ottolapsiksi, etenkin pieniä lapsia. Myös muut sotakuntoiset kelpaavat. Ukrainalaisten maasturit, moottorisahat, pesukoneet, televisiot, ruokakalustot ja muut kodin koneet ovat löytäneet kylmät kiskot itään ja Siperiaan. Karjalan kannaksella on sijoitusleirejä, joissa lapsia valmistellaan siirrettäviksi itään ottovanhemmille. Tämä ilmeisesti täyttää lapsiin ja kansakuntaan kohdistuvat sotarikoksen määritelmän.

Heti sodan alusta lähtien ja sen jatkuessa on selvästi näkynyt, ettei Venäjän nykyinen armeijan johto kykene käymään pitkäkestoista rintamasotaa, kuten se teki toisessa maailmansodassa. Eikä se tule sitä oppimaankaan, koska menestyksekkään sodan vaatimat perusinfrat eivät ole kunnossa. Sotilaiden koulutustaso on heikko ja heikommaksi tulee, jos Valko-Venäjä vastaa koulutuksesta. Varusteet ja aseistus ovat huonossa tolalla. Ruokahuolto on satunaista ja alkeellista. Ylemmät komentajat ja heidän lähialaisensa eivät pysty hahmottamaan maastossa, miten divisioonat tulisi sinne sijoittaa, millaisilla tykistö ja ohjusjärjestelmillä maastoaa on tehokkainta moukaroida ja miten niitä tuetaan sekä miten niitä sijoitellaan  ja liikutellaan Tähän asti tämä kyky ei ole ollut tarpeenkaan, koska divisioneja ei ole juuri ollut. Tätä kyvykkyyden puuttumista on koetettu peittä lukemattomilla ohjusiskuilla ja pitkän kantaman tykistöllä. Ilmeisesti Venäjän johto tietää, ettei näin voi voitta sotaa. Lentokoneet on ilmeisesti ammuttu joko alas tai ne on suojattu pahempien päivien varalle. Kun sotilaiden motivaatio lähes olematon ja osin on viittä vaille, että osa joukoista on lähtenyt käpykaartiin tai paennut ulkomaille, niin päällystön mielessä reservijoukkojen järjestäminen ei ole ensimmäisen kysymys. Tilanne ei ole tästä muuttunut, vaikka Putinilla on monta yksityisarmeijaa. On Wagner Group. On Z, X neliöruudussa. On O, on V jne.  Nuorten halukkuus mennä asepalvelukseen ja sen kautta sotaan, on hiipunut valtavasti, koska he näkevät upseerien ja aliupseerien kyvyttömyyden luoda joukoille itsetuntoa taisteluihin lähdettäessä ja puhumattakaan taistelutilanteissa.

Miten sota voi päättyä? Venäjä on menettänyt 10 tuhansia nuoria miehiä. Ehkä 200 000 ja Ukraina 100 000. Mitä suuremmaksi Venäjän tappiot nousevat Moskavalaisten silmille näkyviksi, sitä varmemmin Putinin apulaisten syytämä valtava propaganda menettää tehoaan. Tämä on erityisen vaarallista Putinille, koska se iskee myös sotapropagandaan sisältyvän yltiöisänmaaliseen haltioitumisen kyseenalaistamiseen. Kadulla ehkä kysytäänkin. että vaatiko isänmaan huuma 300000:n nuoren hengen, eikö riittäisi vähemmänkin. Aselepoa ei missään nimessä Ukrainan tulisi hyväksyä, sillä se on Venäjälle vain voimien keräämistauko. Ehkä Ukrainan ei tulisi hyväksyä rauhaa, jossa se ei saa takasin omia maa-alueitaan myös Krimiä.

Yhä useammat asiantuntijat sanovat, että Eurooppa ottaa liian laiskasti Ukrainan avustamisen. mm aseavun. Tämä pitää paikkansa. Kuvaavaa on, että Ukrainan ampuu päivässä kranaatit, joita joku Euroopan maa on vuoden tehnyt pillit vinkuen. Olisi paikallaan perustaa Euroopan Ukrainan avustuskomissio. Se voisi koordinoida rautakaupan, ruokakauppa ja sosiaali- ja terveyden hoitoa. Euroopan pitäisi päästä eroon Leopard 2:n ympärillä melskaava farssia ja alkaa tuottamaa tosissaan aseita.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *