Siirry pääsisältöön

1674. Suorat yritystuet vääristävät klpailua


     Tämä vanha totuus on tulee mieleen Sipilän hallituksen käsittämättömästä luottamuksesta siihen, mitä se tekee. Se uskoo kuin vuoreen, että työehtojen heikentäminen ja budjetin raju painopisteen siirtäminen yrityselämän oletettuja tarpeita tukemaan, olisi kansakunnan etujen mukaista. Toisaalta hallitus menettelee juuri niin, kuin suomalaisen politiikan vanha sääntö opettaa: jaa omille ja tue niitä, joilta luulet apuja saavasi.       

     Niinpä niin. Poliittisen johtamisen ytimessä vallitsevat toisenlaiset lait kuin yritysjohtamisessa. Tämä tuli ilmi kuunnellessa Kone Oy:n arvostetun entisen toimitusjohtaja Matti Alahuhdan haastattelua sunnuntain Yle1:n Arto Nybergin ohjelmassa.

     Alahuhdan mukaan suurimpia yritysjohdon virheitä ovat:

*johdon innostuksen sammuminen
*johon liian kapea-alainen kuva ja mittarit yrityksen menestymiseen vaikuttavista tekijöistä. Jokin mittari saattaa näyttää pahaa, mutta toinen mittari voi kumota tämän monin kertaisesti
*laajentuminen läheiselle toimialalle, joka on kuitenkin vieras (esimerkiksi asiakkaiden tarpeet).

     Alahuhdan mukaan poliittisuus ja sidosryhmien paineet tuovat omat kompromisseja suosivat päätöksensä, jotka eivät edistä radikaaleja uudistuksia, vaan mieluimmin pitäytymistä vanhaan. Johtajaa päätökset pitäisi olla selkeitä ja varmoja. Alahuhta ei ottanut kantaa niin sanottuun kätilöpäätökseen.

     Päivän HS:ssa Raimo Sailas kritisoi hallituksen hapuilua ja päätösten veivaamista.
Onko nyt Sipilän hallitus pudonnut Alahuhdan varaottamiin suden kuoppiin? Kyllä on.

     Sipilä siirsi oman johtamistapansa ja -menetelmänsä yritysmaailmasta suoraan poliittiseen toimintaympäristöön luullen virheellisesti osaavansa toimia johtajana olkoon toimiala mikä tahansa. Niin ei näytä tapahtuvan.  

     Hallituksen työilmapiiri rakoilee ja innostus suuntautuu omien rivien kasassa pitämiseen. Joiltain osin hallitus kulkee lähes koomisesti sokkona hapuillen tukea huonekaluista, kuten lomarahojen pyörittely osoitti.

     Sipilän hallitus ei osannut lukea oikein kansakunnan menestykseen vaikuttavia mittareita, vaan ylenkatsoi koulutuksen ja tutkimuksen merkitykset panostaen sokeasti yritysten tukemiseen.

     Tällaista painopisteasettelua voidaan pitää jo katastrofaalisena virheenä. Koulutus ja tutkimus pelastivat meidät 90- luvun lamasta.


    Tutkimusten mukaan suorat yritystuet vääristävät kilpailua ja pitävät kaatumassa olevia yrityksiä muutaman vuoden hengissä sotken terveiden yritysten markkinoita (Yle, MOT 5.10). Miksi Viking Line ja Tallink Silja saavat tukia?

     Investointitukia ei tarvita, koska markkinarahoitusta on saatavilla. Tuet päätyvät usein konkurssipesiin, kuten Uudenkaupungin maan mahtavassa soijatehtaassa SRV:n rakentamana kävi.
yritystuki, johtamistapa, johtamismenetelmä, investointi

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *