Siirry pääsisältöön

1636. Soininvaaran ja elinkeinoelämän keskusliiton työajan lyhentämiset


     Entinen kansaedustaja ja  Helsingin kaupungin valtuuston nykyinen jäsen Osmo Soininvaara hämmentää Uuden Suomen verkkolehdessä 7.8. keskustelua työajan pidentämisestä.

     Kun lähietäisyydeltä katsoo Soininvaaran kannaottoja, saattaa olla, että mies taitavana poliitikkona vain pelmuuttelee tahallaan sumua vaikeasti hahmottuvan asian ympärillä.  Hänen imagoonsa kuuluu käyttää luontevasti asiantuntijavaltaa, tuosta vain lonkalta rutiininomaisen yhteiskuntasopimuksen pikku ongelmassa. No, ehkä hän ojentaa vakavissaan auttavan kätensä ja hyvää tarkoittavat mielipiteensä neuvottelijoiden avuksi.

     Epävarmuuden lisääminen, kun epätotuuttakaan ei voi enempää viljellä, on joka tapauksessa oiva keino saada vastustajien rivejä hajalle.

     Soininvaara tuo hieman oudosti esille sen, että henkilön luovan työn yhtäjaksoinen tehokas kesto päivässä on vain neljä tuntia. Muiden muassa tästä syystä hänen mieletään työajan pidentäminen voi johtaa vain lisääntvään tehottmuuten. Neljän tunnin sääntö pitää paikkansa, mutta  ankaran aivotyön jälkeen yleensä on tehtävä kaikenlaista pikku sälää, joka on kaavittava pois alta.  Sälän tekeminen myös saattaa palvella meneillään olevaa luovaa prosessia.

     Suurin ongelma Soininvaaralla luovan työn esille nostamisessa tässä yhteydessä on hänen tarkoittamansa kuukausipalkkaisen luovien työtekijöiden työtuntien  pieni osuus kaikkien työtekijöiden työtunneista. Tämä osuus lienee alle kymmen prosenttia. Työajan pidentämisellä tai lyhentämisellä Soininvaaran tarkoittamassa luovassa työssä ei tästä syytä olekaan suurta merkitystä organisaatioiden ja yritysten aikaan saannoksien kannalta.

      Jos jätetään tarkastelusta pois järjestelmään kuuluvat sairaspäivät, lastenhoitovapaat, jne, päänäkökulman pitäisi olla: mitä yritys tai organisaatio työajan pidentämisestä hyötyy.

     Jos tehdas tekee saranoita, muttereita ja liittimiä ja kysyntää on, mutta se vaihtelee, pidennetty työaika yhdistettynä työaikapankkiin, on hyvä ratkaisu. Konsulttitoimistoon pätee samankaltainen ratkaisu täydennettynä etätyöllä. Kummassakin esimerkissä työajan pidentäminen voi johtaa alkuhaparointien jälkeen irtisanomisiin.

     Hallintovirastossa tilanteet ovat hyvin erilaisia ja jopa arvaamattomia.  Joku virasto on vuosien mittaan saattanut joutua ankarien säästöjen kohteeksi. Tällöin työajan pidennys tuo ehdottoman tarpeellista lisäkapasiteettia. Joissain suurissa vuoisikymmeniä passiivisina notkuneissa hallintoyksiköissä henkilöstösäästöt voivat olla jopa satoja henkilötyövuosia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *