Siirry pääsisältöön

1632. Yhteiskuntasopimuksen olemassa olo ja Kreikan tie


     Taideteoksen olemassa olo on usein kyseenalainen asia. Samankaltainen futuristinen näkökulma koskee myös yhteiskuntasopimusta. Tällä hetkellä sen tulevaisuus on hyvin pitkälle sen tiedon varassa, minkä vallassa olevat sanovat olevan totta ja mitä maatamme uhkaa, ellei sopimusta synny.  Juuri nyt he sanovat nyt, että Suomessa tehty työ ei ole hintakilpailukykyinen.

     Se on aivan eri asia kuin toteamus, että Suomi tai suomalainen työ ei ole hintakilpailukykyinen. Kun sanotaan, ettei Suomessa tehty työ ei ole hintakilpailukykyinen, luodaan mielikuva työn siirtämisestä Suomesta pois ja että muutoin vientituotteita syntyy, mutta palkat ja työaika ovat jarruina.

     Tähän on aivan turhaa odottaa tueksi mitään tilastotietoja suomalaisen työ kalleudesta verrattuna muihin maihin. Luodaan ja levitetään vain poliittinen tieto, että näin on ja sillä siisti, vaikka tavoite saattaa kaikota nopeammin, kuin sitä pystytään saavuttamaan.

     Pääministeri Sipilä pelotteli Kreikan tien odottavan Suomea ja maallemme menevän monella mittarilla mitattuna vielä huonommin kuin Kreikalla.  Stubb jatkoi poliittista retoriikkaa lausumalla televisoissa kokoustaulun tekstin, että määritellään tavoite, prosessi, asialista ja aikataulu yhteiskuntasopimuksen saamiseksi. Vastavetona hallituksen näkemyksille OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen puolusti vimmatusti opettajien kesälomaa.

     Kaikki yhteiskuntasopimusprosessiin osallistuvat osapuolet tekevät omasta mielestään oikein. Toimivassa demokratiassa oikeastaan muutoin ei voida menetelläkään kuin puolustamalla omaa taustaryhmäänsä, koska kyseiset pomot ovat sitä varten olemassa.

     Kasalaisilta kuitenkin vaaditaan valppautta erottaa liioittelu, tarkoitushakuisuus, vaikeneminen ja väistely realistisista mahdollisuuksista, etenkin suurimman osan kansasta ollessa sivustakatsojia.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *