Siirry pääsisältöön

1634. Ville Niinistö raivoaa turhaan


     Fennovoiman viimeiset askeleet ydinvoimalan rakentamisen turvaamiskesi Pyhäjoelle olisivat voineet olla ryhdikkäämpiä. Kompurointia oli. Sitä olisi katsonut mielellään vähän kauempaa.

     Kukaan ei tiedä ja ei ehkä tule tietämäänkään, mitä keskusteluja Suomen ja Venäjän poliittinen johto ovat aiheesta käyneet. Tässä yhteydessä SRV:n Kokkilan Putin-faniklubin mitali symboloi kauniisti Venäjä-kaupanteon mahdollisuuksia.

     Ei olekaan ihme, että V. Niinistö on raivoisaan. Mies ja puolue eivät kannata ydinvoimaa eivätkä salakähmäisiä menettelyjä. Kulttuurihenkilönä V. Niinistölle saattaa pimeästi toimimisesta tulla mieleen  neuvostoliittolaisten avantgardenistien näyttely 1940-luvulla öisessä metsässä. Harvat pääsivät näkemään, mutta ilahtuivat.

     Sammumaton uusiintuvien energialähteidenn lähettiläs professori Peter Lund pitää Pyhäjokea virheenä. Hänen mielestään ydinenergiasta tulee luopua kokoaan ja korvata se uusiintuvalla energialähteillä ja energiatehokkuuden lisäämällä. Tätä mieltä on myös Vihreä liitto.

     Ongelmana kuitenkin on, että hallituksen tekemillä päätöksillä hiilen käytöstä luovutaan, Loviisa 1 ja 2 ajetaan alas ja tuontisähkö korvataan kotimaisella. Vihreällä liitolla eikä Lundilla ole esittää konkreettisia keinoja, miten tähän päästään pelkillä uusiintuvilla energialähteillä. Periaatteet eivät riitä.

     Jos Pyhäjoen laitosta ei olisi saatu rakennusuralle, maamme energiahuolto olisi ollut pahassa pulassa. Ilman Pyhäjokea 40 prosenttia nykyisestä noin 85 TWh:n kulutuksesta olisi pitänyt korvata uusituvilla lähteillä. Se on niin epätodennäköistä, että tätä riskiä vastuuliset tahot eivät voi ottaa.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *