Siirry pääsisältöön

3276. Kirja kokkareilla turhanpäiväisyys on sanoinkuvaamatonta

Tosiasiallinen tilanne Lähi-Idässä on, että Yhdysvalat kahdella lentotukialuksellaan vartioi aluetta niin, ettei kissakaan voi pudota pöydältä maan huomaamatta sitä. Niinpä kähinät alueella Yhdysvaltain silmissä on suurta sotapeliä, jonka kulun se kulloinkin mieliseikseen järjestelee kotikatsomonsa asettaessa kuitenkin tietyt rajat eli Israelia ei saa häväistä eikä hävitä sotaa ja äärijärjestö Hizbollah pitäköön Libanonin pysytyssä ja muutoinkin se olkoon itse sotilaallisesti vain stabiili. Hamasin hyökkäys Israelilaisten kimppuun nuorisofestivaalien aikana oli raakalaisteko. Tästä seurannut israelilaisten Gazaniin kohdistuma hävitysvimma on yhtä brutaalia surmansa saaneita ollessa ainakin 6000 tuhatta. Tämän seurauksena ja ilman omaa maata olevien palestiinalaisten mieli on katkera ja osin anteeksiantamaton. Etelä-Israelin rajalle nyt linnoittautuneiden Hizbollahin joukoilla on 140 000 muutaman sadan kilometrin kantaman omaavia ohjuksia. Ja toisaalta Hizbollahin joukot ovat karaistuneita sodittuaan Syyriassa ja jopa Irakissa. Israelin pääministeri Netanjahun kasvoilla vähemmän hehkuu raskaiden taistelujen rauhan pyrkimyksen toive, vaan vihollisen lyöminen viimeiseen kiveen asti. Ja tämähän onnistuu Yhdysvaltain kahden lentotulialuksen jatkuvan valmuistilassa olon ansiosta.

Jordania on jo kylmästi ilmoittanut, ettei se huoli palestiinalaispakolaisia. Egypti vanhana Welhona kieltäytyy ehdottomasti suurena sivustakatojana, koska maan talous on retuperällä ja kansa hermostunutta. Syyria ja Iran ovat jo nyt kaulaansa asti sotkeutuneet itsensä ja naapureiden aiheuttamiin pakolaisvirtoihin. Mutta alueellahan on valtavan kokoinen Saudi Arabia, jossa on kokemuksia siirtotyöläisistä. Niin on, mutta maa on kangistunut toisten auttamisen siasta omiin kultakääröihinsä.

Palestiinalaiselle on kolme kerta luvattu oma maa. Roomalaiset ensimmäinen kerran ensimmäisen vuosituhannen alussa. Toisen kerran Ranskan Henrik IV suorittamansa ristiretkeen aikaan 1200-luvulla. Kolmannen kerran Oslon kokouksessa 1948.

Eikö nyt pitäisi osapuolten ottaa historian kirjat esille ja niiden osoittamien kulkujen aikaiset alueen yhteiskunnalliset ja arvoperäiset- ja asennemuutokset ja tulla tulokseen, että palestiinalaiset ovat ansainneet oman maansa? Tämä sitä suuremmalla syyllä, koska monet aseelliset ryhmät ovat aivan viime päivinä ottaneet vieraan maan alueen itselleen ja liitäneet sen oman valtakuntaansa. Esimerkki löytyy läheltä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *