Siirry pääsisältöön

4070. Kerron juorua korvaukseksi

Ylen aamu TV:ssä asiantutija Iiro Järkkä oli kovassa paikassa Ylen juontajan väittäessä, että Sudanin ja Sri Lankan yhdistyneet supermaajoukot ovat laatineet suunnitelman Etelä-Ruotsin miehittämiskesi. Joukkojen tarkoitus on liittyä Etelä-Skoonen talonpoikasarmeijaan, minkä jälkeen joukkojen eliitti siirtyy Ruotsin puoleiseen Tornion joen sillanpäähän vahtiin (tähystykseen), milloin Suomen puolta on nähtävissä joukkojen ryhmittämistä Ruotsin vastaisele rajalle. Tämä on takkuvarma taktiikka, koska jo vuonna 1940 miljoona ruotsalaista oli ryhmittynyt seuraamaan, milloin venäläisiä alkaa tulla Tornion joen siltojen yli Sverigeen Taalain maahan. Varovaisimmat olivat siltä istumalta paenneet Etelä-Ranskaan. Kuullessaan tämän juontajan alustuksen Särkkä kiihtyi enemmän, kuin oli tarpeen. Hän oli juuri tullut Amsterdamin ydinaseiden tehostamiskokouksesta tuliaisenaan kuusi miljoona salaperäistä pussia. ”Sanotaan näitä nyt vaikka hiuspuiseksi, koska en voi nyt paljastaa niiden oikeaa nimeä.” -Miksette, tokaisi juontaja. -Koska se on sotasalaisuus. -Älkää nyt hulluja puhuko, nehän näyttävät Elonnon eläkeläisten Teneriffan matkojen kantokasseilta.

Iiro Järkkä suuttui, -Te ette näytä ymmärtävän mitään meitä uhkaavasta ydinsodasta. ja jakoi. -Lempäälä – Kuru tien varsi on jo täynnä kaksirattaisia maastopyöriä ja olen antanut määräyksen, että jokaisesta poliisipiiristä tuodaan kaksi nuorempaa konstaapelia huolehtimaan pyöristä ja tarpeen mukaan hyökkäämään niillä salamasodan lailla vihollisen kimppuun. Ennen hyökkäystä heidän on kätkettävä vara varusteina olevat ydin aseet paikallisen pusikkoon. Toimenpide on tehtävä mitä pikimmin ennen, kuin poliisiosasto ehtii lakkauttaa lisää poliisipiirejä.

  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *