Siirry pääsisältöön

4078. Kannatta sietää satunnaista pilkkaa

Sodan uhatessa maanosan tai jopa maailman laajuisesti kerron kokemukseni perusteella, miten tehokkaasti kranaatin heitin KRH voi toimia mahdollisesti Suomea uhkaavassa sodassa. KRH:ta perinteisesti käytettään jalkaväen tukena sen hyökätessä vihallisen kimppuun. Toki sitä voidaan käyttää myös itsenäisesti vihollisen jokin tärkeän kohteen tuhoamiseen. KRH komppaniaan kuuluu neljä joukkuetta, joilla kullakin on ainakin yksi heitin.

KRH:n putkeen koko on joko 80 tai sata 120 milliä. Entisenä lataajana käytännössä huomasin, kuinka nerokas KRH putki on. Lataaja pudottaa valmiiksi maalin suunnattuun putkeen ammuksia heti, kun edellinen kranaatti on putkesta lähtenyt. Putkella voi ampua kymmeniä ammuksia minuutissa. On sattunut onnettomuuksia, joissa innokas lataaja on työntämässä ammusta putkeen, vaikka edellinen ammus on juuri lähtemässä. Tällöin jälki on ikävää katsottavaa.

KRH:n etu tykistöön verrattuna on sen helppo ja nopea liikuteltavuus. Periaatteessa se voidaan asettaa esimerkiksi traktorin lavalle ja apua lavalta sarja kranaatteja ja siirtyä välittömästi muutama sata metriä pois uuteen sopivaan paikkaan. KRH ammus lentää ympyrän kaaren mukaista rataa, jolloin ammus putoaa kohtisuoraan alas, jolloin sirpalevaikutus on suuri. Tykistöllä ei ole näitä etuja. Tämä lisäksi KRH:lla voidaan tulittaa esimerkiksi kukkulan toiselle puolelle, johon vihollinen on maastoutunut. Ammuksen ääni ilmalennon aikana on olematon johtuen lentoradan korkeudesta ja kranaatin suhteellisen hitaasta nopeudesta.

Otaksuisin, että Suomi armeija on varautunut ja varastoinut KRH-kalustoa, koska se on erään lainen köyhän armeijan tehokas tuliase.

Sotilaskoulutukseltani olen res. luutnantti ja KRH komppanian res. päällikkö.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *