Linjan pitää kestää. Näin sodassa. Siellä syntyy ensin linja
ja sen jälkeen linjojen miehet, ihmiset. Arkielämässä on toisin. Politiikassa
vielä enemmän toisin.
Paasikiven-Kekkosen linja
oli itseään kuuluisampi. Linja syntyi sodan jälkeisen
maantieteellis-poliittisen asetelman perustalle, jonka nämä kaksi kuuluisuutta
istuttivat suomalaisen meiliin ja lehdistön toimituksin.
Nyt on kaikki toisin. Urpilainen sanoi eilen tv-uutisissa,
että on hyvä, kun on haastajia puheenjohtajaksi. ”Katsotaan, millaista linja
puolue vetää”. Kun Sipilä valittiin keskustan puheenjohtajaksi, miestä eikä
linjaa tuntenut kukaan. Nyt tunnetaan mies, muttei linjaa. Soini tunnetaan ja
linja on Soinin mukainen. Kokoomuksen linjaa sixpäkissä on vaikeaa tunnistaa.
Se ei ole Kataisen syy, vaan vaihtoehtojen puuttuminen. Kataisen täytyy tyytyä
puhumaan yleisellä tasolla, arvojen
luisumisesta yksilöllisyyttä arvottavaan suuntaan.
Tosi asia on, että Suomen kaltaisessa monipuoluemaassa, kun vaihtoehdot laman takia on vähissä, puolueen linjan erilaisuutta korostamalla ei
saada äänestäjiä, yksityiskohtien esiin nostamisella kylläkin. Kun tähän
listään se, että media nostaa poliitikot kansakunnan tikun nokkaan, leimat on
lyöty. Siinä he istuvat kuin sisäänheittäjät puolueiden kaadereihin, Sipilä
ollessa oikea superman tällä alalla.
Siksi sosiaalidemokraattien puheenjohtajavaaleista ei tule
linja- vaan henkilövaalit. Tällä hetkellä vaihtoehtoina näyttää olevan
Urpilaisen tai Rinteen linjan mukainen hahmo. Politiikan sisältö tiedetään jo.
Kommentit
Lähetä kommentti