Siirry pääsisältöön

566. Myyttejä jääkiekon pelikirjoista ja aivoista

Alkaessamme silloin tällöin voittaa Ruotsin jääkiekossa lääkäriystävämme siellä täällä maata keksi kahvipöydässä syyn voittoihimme. Meidän suomalaisten ajatukset vilisevät rintamana eikä putkimaisesti kuin ruotsalaisilla. Siksi me pelasimme muka kokonaisvaltaisempaa jääkiekkoa kun naapurimme. Jalkapallo sivuutettiin.

Paikallinen kielitieteilijä toi voitonvarmuutta jääkiekkoon lisää kielen rakenteesta. Suomi on kokonaisvaltainen ja ruotsi perättäiskieli. Sanomme talossa, ruotsalainen talon sisällä. Lienee puppua.

Herkästi myös ajattelemme, että jotkut ikäkaudet ovat oppimisen kannalta kriittisiä. Eli jos missaamme jonkun ikäkauden, peli joidenkin asioiden oppimiseen on menetetty. On ajatuksessa ripaus tottakin. Alttius oppia määrätyssä iässä tiettyjä asioita pitää paikkansa. Esimerkiksi pianon soittamista kaksikätisesti c- ja g-avaimilla on hankalaa oppia vanhemmalla iällä. Tämän vahvistavat pianon soiton opettajat. Lapsi oppii kieliä tehokkaammin kuin aikuinen. Sekin tiedetään

Seuraavaksi vakavasti otettava tutkimus ryhtyi todistamaan aivopuoliskojen erilaista roolia ajattelussa. Se on totta, että kielen käsittelyssä vasen puoli on oikea tärkeämpi. Mutta tutkimusten mukaa ei pidä paikkaansa, että oikea on luova ja vasen rationaalinen. Aivokurkiainen yhdistä aivolohkoja. Joku sai päähänsä väittää sen koon selittävän mieheyttä ja naiseutta. Ei selitä.

Sitten painavaa asiaa. Usein sanotaan, että aivojen suuri koko on merkki  älykkyydestä. Tämä ei ole mikään yleinen sääntö. Suurilla ihmisillä on suuret aivot, mutta siihen asia usein jääkin. Ilmeisesti aivopoimujen ja aivoverkkojen monipuolisuus ja teho vaikuttavat myönteisesti älykkyyteen, aivan kuin ict:llä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *