Siirry pääsisältöön

561. Maineen hinta



Norjalaisessa tv-dokumentissa käsiteltiin alastomasti kirjailijan markkinointia ja pääsemistä julkisuuteen. Kirjailija, kriitikko, Arne Berggreen totesi, että vasta nyt kustannusala on ominut 1980-luvun musiikin markkinointimenetelmiä. Esillä olo tv:ssä ja stailatut kuvat lehtien palstoilla myyvät. Pitää päästä kaiken maailman kirjapäiville ja  lukemaan lukijoilleen kirjojaan. Skarppina pitää olla joka hetki. Täytyy selittää kirjan juonissa sellaista, josta itse ei tiedä mitään.

Kirjakriitikot pohtivat kirjan yhteiskunnallista merkitystä, vaikka kirjailija on vain astunut omaan mielikuvitus maalimaansa ja kirjoittanut ajatusvirran mukana. Kun hän astuu ulos kammiostaan, hän on mattimeikäläinen. Arne Berggren nauraa.

Monet kirjailijat panostavat mediassa esiintymisissään esikoisensa jälkeisiin ensimmäisiin vuosiin. Vaarana tällöin on mediakysynnän lopahtaminen. Useimmat esikoiskirja heitetään kauppoihin ja ovat siellä odottamassaseuraavasa esikoipolvea.

Tiger Garte riisui markkinainnostuksessaan itsenä alasti Dagbladetin stailattavaksi kansikuvaan, kaduttaa.

Amerikkalainen Bret Eeaston Ellis oli jo toista maata. Hän inhoaa kirjamessuja.  Mies ihmettelee miten, hän kaksi kymppinen kaveri aikoinaan, on voinut kriitikoiden mielestä kirjoittaa niin syvällistä kun American Psyko. Ihmiset tulevat kyselemään  jokin kotauksen tarkemaa merkitystä. Ei hän tiedä.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *