Siirry pääsisältöön

2263. Onko yksityinen sektori tehokkaampi kuin julkinen

     Holkerin ja Ahon hallituksien aloittaessa ns hallitun rakennemuutoksen yksityisen sektorin tehokkuuden paremmuutta verrattuna julkiseen ei asetettu kyseenalaiseksi. Aho ja Lipponen omaksuivat mukisematta tämä uusliberaalisen  johtoajatuksen  ja ryhtyivät muuttamaan eräitä virastoja yrityksiksi.
     Tätä ajatusta oli vaikeaa vastustaa, koska julkisen hallinnon tehottomuutta, byrokraattisuutta, kankeutta, joustamattomuutta, hidasliikkeisyyttä, raskautta ja tie mitä olivat moittineet yliopistotutkijat, virastosuunnittelijat ja valtion talouden eri tarkastuselimet sekä oikeistopoliitikot ja –virkamiehet. Myös hatarat vertailut verrokkimaihin ja pintapuoliset hyviin käytäntöihin perehtymiset tulkitsisivat muutosta. Maaperä oli siis hyvin altis ja otollinen hallinnon suunnanmuutokselle.

Vallitsi samanlainen reformikiihko kuin nyt vanhushuollossa.
    
Se mikä tässä merkillistä on, ettei 30 vuoden kuluttua tänä päivänäkään ole onnistuttu tuottamaan relevanttia tietoa kumpi sektori on tehokkaampi palvelutuotannossa. Ainoastaan niillä aloilla, joiden toiminnasta kattavasti syntyy mitattavia suoritteita ja joihin ei liity julkisenvallan käyttöä, tuottavuus voi olla parempi yksityisellä sektorilla kuin julkisella, kuten autokatsastuksessa.
    
Vastaus kysymykseen löytyy lähes kokonaan poliittisesta arvomaailmasta. Karkeasti sanottuna, joka kannattaa uusliberalistista arvofilosofiaa, puolustaa yksityistämistä ja joka edellyttää hallinnolta luotettavuutta, ennakoivuutta ja oikeusvarmuutta puolustaa virastomallia.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *