Siirry pääsisältöön

2260. USA:n operaatiot Välimeren ympäristössä

     Tunnettu on, että Yhdysvallat säännöllisin väliajoin puuttuu valtioiden toimintaan ympäri maapalloa. Saman tekevät kyllä kaikki muutkin suurvallat ja pienemmätkin kykyjensä mukaan. USA:n apu maailmansodissa Euroopalle pelasti mantereemme.
     Molemmat USA:n masinoimat ja aloittamat Irakin sodat 1990- ja2000-luvuilla seurauksineen ovat aiheuttaneet valtavaa tuhoa Lähi-idässä ja vahinkoja Euroopassa. Irakissa kurdien alueilla on tapahtunut maan jakaantumista ja sen seurauksena raakuuksia, joukkomurhia ja hävitystä sekä organisoitujen rikosjärjestöjen julmaa ja inhottavaa väkivaltaa. ISIS on kammottava väkivalta koneisto, joka tappaa, murhaa ja kiduttaa ja raiskaa.
     USA:n Libyan Kaddafin kukistamisesta alkaen maa on ollut sekasorron ja eri joukkioiden vallassa. Se on toiminut rikollisjärjestöille läpikulkumaana ihmiskaupalle Afrikan maista, mm Kongosta Välimeren yli Eurooppaan ja Lähi-idän maihin. Etenkin ihmiskauppa on päässyt rehottamaan Libyan valtiollisen järjestelmän tuhoutumisen takia.
     Konkreettisena ja jatkuvana epätoivon näkynä  Eurooppaan virtaa massoittain pakolaisia, naisia, lapsia ja sairaita, joiden monien kohtaloina on näköalattomuus, toivottomuus ja kaikin puolin epävarma ja huono elämä.
     Yhdysvaltojen kanonisoitunut tuki Israelille auttaa Israelia pysymään tulivoimaisena ja aggressiivisena maana alueellaan ja alistamaan palestiinalaisia. Palestiinan kysymyksen ratkaisemattomuus ja sen aiheuttama epävarmuus lisäävät entisestään alueen epävakautta.
     USA:n öljysuhteiden pito amerikkalaisille edullisina Arabiannimen maihin antavat veroapua arabialueiden ihmisten sortoon ja epätasa-arvon säilyttämiseen.     


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *