Siirry pääsisältöön

3004. Sanavirasto on keksimässä naispuoliselle hunsvotille vastinetta

Sipilän hallituksen opetusministeriön alaisuuteen perustettu Sanavirasto on saanut tehtäväkseen keksiä termin, sanan, joka kuvaa naispuolista hunsvottia. Viraston ylimääräinen ylitarkastaja Miehiäinen oli esittänyt johtoryhmälle piru sanaa, joka oli kuitenkin hävinnyt äänestyksessä 11 vastaan 7. Perusteluina hylkäämiselle oli ollut lestadiolaisten vastustus, koska piru on varattu kuvaamaan henkilön, joka pyytää joka istunnossa anteeksi syntejään sekä tunnistaa naapuri-isännän syntiset vierailut hänen aittaansa. Tästä seuranneesta selkkauksesta tappiolle jäänyttä, voidaan kutsua piruksi, koska tämä oli mennyt hakemaan haulikkonsa ja ampunut molemmat piiput kanalan ovesta sisään. Kanat olivat hädissään lentäneet kanalan omistajan ulos katettuun vieraspöytään, jonka ääressä vietettiin ottopojan eroa naisesta, jota voidaan kutsua pi..ksi. Tunnelmaa laimensi aitta tarkastusmatkallaan ohi menevän papin istahtaminen pöytään hikeä pyyhkimään, jolloin käytös oli pidettävä matalalla profiililla, vain helkura ja saamari kirosanojen käyttö oli sallittua. Samaan aikaan taloon pakkovierailulle tullut toinen elättipoika oli kuitenkin alkanut kertomaan viimekesän retkistään kylän aittoihin. Kertomuksessaan hän sivumennen mainitsi käyntinsä myös mainitussa kanalamiehen aitassa. Tästä kohu pöydässä oli vain kiihtynyt, koska sinä kesänä aitassa oli nukkunut kanalamiehen vaimo yksin karttaen näin miehensä kuorsausta. Tässä kohtaa on kohtuuloista, että kanalamies lausui pirulainen sanan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *