2650. Voiko romanin kirjoittamisessa käyttää hyväksi sukulaisten elämää

Päivän Helsingin Sanomien pääsivulla julkaistiin Roosa Meriläisen juttu tasa-arvosta. Siinä oli hyvin sanakääntein ja myös osuvasti tarkasteltu epätasa-arvoa, koska tämä tasa-arvon komplementti selittää tasa-arvoa. Yhtä seikkaa siinä ei kuitenkaan käsitelty. Millaista tasa-arvoa pitää viljellä kirjoitettaessa tarinaa sukukunnan juurilta tähän päivään saakka. Pyrkiminen tässä absoluuttiseen tasa-arvoon voi paljastaa  suvun ikäviä salaisuksia.

Ei voi olla ajattelematta, että yhdessä haarassa jokin kyvykyys painottuu erityisesti. Tässä vaiheessa varmaankin genetiikka nostaa päätään. Tämä ei ole yllättävää, koska perinnöllisyyttä tutkivat asiantuntijat ovat tutkimuksillaan selvittäneet tai yrittäneet selvittää, miten ihmisen ominaisuudet periytyvät.

Aivan kuten Meriläinen totesi, koulutus näyttää olevan hallitseva tekijä, millaiselle yhteiskunnan perustasolle ihminen pääsee tai sinne pyrkimys on ollut kovaa. Koulutuksessa pärjäämiseen vaikuttaa tietenkin opiskelun intensiivisyys, mutta harvoin tasa-arvon peitteen alta uskalletaan nostaa esille ihmisen henkistä kapasiteettia. Tästä seuraa tasa-arvossa vähän ikävä näkökulma. Joillekin luoja on antanut kauhalla järkeä ja toisille sitä lusikalla. Kuulun itse jälkimmäiseen ryhmään. Opin lukemaan joten kuten toisen luokan lopussa. Myöhemmin en käynyt luennoilla, vaan tyydyin kaverien muistiinpanojen pänttäämiseen ja onnistuin useimmiten saamaan hyväksytyn arvosanan, ei milloinkaan hyvää. Professori käydessään läpi laudatur työtäni kysäisi, jatkanko. Tyhmyyksissäni parkaisin, että pitääkö sitä vielä jatkaa. Professori naurahti sanoen, ettei tarvitse.

Jos tässä ei mainita itseoppineita, heille tehdään vääryyttä. Monet itseoppineet ovat tulleet miljonääreiksi. Aivan tavallisen alan itseoppinut ammattilainen voi olla käytännössä paljon monipuolisempi ja osaavampi, kuin pelkällä koulutuksella ammattiinsa päätynyt muka-asiantuntija.