Päivän Helsingin Sanomien pääsivulla julkaistiin Roosa Meriläisen juttu tasa-arvosta. Siinä oli hyvin sanakääntein ja myös osuvasti tarkasteltu epätasa-arvoa, koska tämä tasa-arvon komplementti selittää tasa-arvoa. Yhtä seikkaa siinä ei kuitenkaan käsitelty. Millaista tasa-arvoa pitää viljellä kirjoitettaessa tarinaa sukukunnan juurilta tähän päivään saakka. Pyrkiminen tässä absoluuttiseen tasa-arvoon voi paljastaa suvun ikäviä salaisuksia.
Ei voi olla ajattelematta, että yhdessä haarassa jokin kyvykyys painottuu erityisesti. Tässä vaiheessa varmaankin genetiikka nostaa päätään. Tämä
ei ole yllättävää, koska perinnöllisyyttä tutkivat asiantuntijat ovat
tutkimuksillaan selvittäneet tai yrittäneet selvittää, miten ihmisen ominaisuudet
periytyvät.
Aivan kuten Meriläinen totesi, koulutus näyttää olevan hallitseva
tekijä, millaiselle yhteiskunnan perustasolle ihminen pääsee tai sinne pyrkimys on ollut
kovaa. Koulutuksessa pärjäämiseen vaikuttaa tietenkin opiskelun intensiivisyys,
mutta harvoin tasa-arvon peitteen alta uskalletaan nostaa esille ihmisen henkistä
kapasiteettia. Tästä seuraa tasa-arvossa vähän ikävä näkökulma. Joillekin luoja
on antanut kauhalla järkeä ja toisille sitä lusikalla. Kuulun itse jälkimmäiseen
ryhmään. Opin lukemaan joten kuten toisen luokan lopussa. Myöhemmin en käynyt luennoilla, vaan tyydyin kaverien muistiinpanojen pänttäämiseen
ja onnistuin useimmiten saamaan hyväksytyn arvosanan, ei milloinkaan hyvää. Professori
käydessään läpi laudatur työtäni kysäisi, jatkanko. Tyhmyyksissäni parkaisin,
että pitääkö sitä vielä jatkaa. Professori naurahti sanoen, ettei tarvitse.
Jos tässä ei mainita itseoppineita, heille tehdään vääryyttä.
Monet itseoppineet ovat tulleet miljonääreiksi. Aivan tavallisen alan itseoppinut
ammattilainen voi olla käytännössä paljon monipuolisempi ja osaavampi, kuin pelkällä
koulutuksella ammattiinsa päätynyt muka-asiantuntija.
Kommentit
Lähetä kommentti