Siirry pääsisältöön

2648. Tuntuu, kuin lauseen pitäisi jatkua

Kaikki ei kulje  kuten Strömsössä. Katutason kulkija huomaa sen kummempaa tarkkailua, että palvelu apteekissa tulee ystävällisemmäksi, jos pukumies tai pukunainen on asiakkaana. Jos puhuu virastossa vahvaa murretta kuten raumalaisuutta, loksahtavat auki. Jo pohjaamaan puhumattakaan oululaisesta kielenkäytöstä saa pitkiä katseita. Sänkipartaa pidettiin ennen spurgujen leimana, mutta kas kummaa muoti on sen nyrjäyttänyt menestyvän miehen malliksi. Ennen kaljupäisiä miehiä säälittiin ja toivottiin lyhyttä ikää. Nyt tällaiset korstot ovat muotilehtien kansissa seksikoneen prototyyppeiä. Ennen henkseleitä käytettiin vain tosi tarpeessa. Nyt ne ovat elokuva ohjaajan ja taiteilijan koristuksia antamassa omalaatuisuuden leimaa. Vatsakkaille isännille manttaalien tarkastus kävelyllä henkselit istuvat, kuin tähkä vehnä korren päähän.  Miesten tukka malli vaihtelee kuin tuulen suunta. Ihmetystä herättää, vaihtuuko se sadan vuoden sykleissä, koska tasan sata vuotta sitten malli on sama kuin nyt sivuiltaan lyhyt päältä tuppurainen kuontalo.  Voi mielenkiinnolla odottaa, milloin miehen housujen lahkeissa on ankarat levennykset nilkkojen päällä kuten 1970-luvulla. Todennäköisesti tästä seuraa vakosametin käyttö housujen kankaana. Koska yhtenä pointtina on erottautuminen muista, niin kohta voi näkyä kadulla miehiä rehvastelemassa Ludvig XIV:n kuoseissa puuteroitu haiseva peruukki päässä ja röyhelöt kaulassa.

PS Kerran Kekkonen oli Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeri Nikita Hrustsovin vieraana. Illan humussa Kekkonen pääsi livahtamaan Moskovan yöhön. Nikita hädissään määräsi koko Moskavan miliisikunnan etsimään Kekkosta. Kohta kaupungilla raikuivat huudot: Onko kukaan nähnyt kaljupäistä gangsteria”.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *