2657. Kun sukuriidat muuttuvat oireista teoiksi

Kun suurin osa ihmisistä on aivan tavallisia tallaajia. Ne, jotka luulevat olevansa korkeiamman puun oksalla, saattavat räsähtää yhtenä syysmyrskynä märkään syyskuun ruohikkoon. Me normi kansalaiset tavallisine tapoineen näemme maailman menon televisio uutisista ja viivästyneistä sanomalehdistä. Maailma vain lipuu pois horisontistamme, joka taas alkaa uuden päivän kiertona seuravan aamun valjetessa. Ne, joilla on töitä, kiiruhtavat tai kuljeskelevat työpisteisiinsä ilman sen suurempia päämääriä tai määrän päätä. Kun töissä jolkottelusta on tullut mitta täyteen, päästään eläkkeelle tai työkyvyttömyys päivärahalle tai kortistoon. Työputkeen saattaa sisältyä sairastelua, työttömyys jaksoja, äitiys- ja isyyslomia, vuorotteluvapaata ja laiskottelua.

Siististä eläkkeelle pääsystä seuraa pomon puhe, kello käteen ja kukkavihko kainaloon television lepotuolin odottaessa jo istujaansa. On niitäkin, jotka lopettavat ryypiskelyn, sillä kuka hullu kotona viitsi ryypätä, kun voi tehdä sen työssäkin. Silloin voi alkaa myös harrastuksen aika. Ahkerimmat voivat ryhtyä tutkimaan sukujuuriaan, mutta lopahtavat selvittelyn sieltä paljastuvien perinnön jaon antia loukkaavien tekojen ja papereiden takia. Silloin voi joku alkaa polttaa osituskirjoja ja vanhoja haitallisia kirjeitä. Tällaisesta tonkimisesta monen sisarusparven jäsenten välit saattavat muuttua  kylmiksi. Monessa tapauksessa sisar ei mene sisaren luokse kylään, koska ensimmäisellä oven avauksella takareunalla kunnia paikalla seisoo tulijalle luvattu perintö kalleus, joka on luvattu kiven ja kannon kautta tulijalle

Tässä kohtaa aika ei enää paranna haavoja, vaan repii niitä auki, kunnes autuas lähteminen elävien kirjoista siirtää ne seuraavalle sukupolvelle. Tässä elämisen taipaleen kohdassa sukuhaarat alkavat eriytymään esivanhempien kiihtyvien sukuriitojen takia. Serkuksia on vaikka kapalla mittaisi, mutta julkilausumaton sääntö pitää rajat erillään. Sivullisesta voi tuntua varmaakin oudolta, kun samanikäiset serkukset eivät perimätiedon mukaan voi pitää yhteyttä toisiinsa. Ainut paikka, jossa tavataan, on kirkkomaan hautarivistössä.

Todennäköisesti tällaiset elämän kulut sukuhaaroineen kuuluvat globaaliin elämän kiertokulkuun. Tämä toisi lohtua siihen, että emme ole ainut kansa, jota sukuriidat repivät.