Siirry pääsisältöön

2646. Ylen Jälkiviisaat sisälsi uutispommin

Ylen Jälkiviisaat ohjelmassa valtakunnansyytäjä Ritva Santavuori oli aikoinaan positiivisessa mielessä pommi, joka räjäytteli valtakunnan hankalia kysymyksiä kaiken kansa nähtäväksi. Hänen aikaansa mukana oli myös yritysmaailmasta tuttu Kalle Isotalo. Hän on jäänyt erityisesti mieleen siitä, että hän ei milloinkaan kritisoinut tai puhunut pahaa sanaa tuntemastaan yritysmaailmasta. Hän sitä vastoin melkein aina laskeskeli valtion budjetista lukuja saaden valtion näyttämään tyhmältä kuin aasi. Tosiasia on, että jatkuva julkisen sektorin negatiivinen arvostelu vaati enemmän kättä pitempää kuin budjettiluvut. Pienenä pommina voidaan pitää juuri valmistuneen valtion budjetin käsittelemättä jättämistä paitsi työllisyydessä ja maginaalisesta exi verosta.

Reetta Karvala tuo istuntoon viileän ja monipuolisesti perustellun näkemyksensä taitavasti oikeassa kohdassa esille. Silloin Jan Erola on hiljaa. Ainoasta yliopistomies Janne Saarikivi panee hanttiin lintuperspektiivistä lähtevillä kommenteillaan, jotka johtavat monesti käsiteltävä asian uusin näkökulmiin.  Mayan Abdulkar tuo eleettömästi itseään korostamatta osuvia kommentteja väittelyihin. Monet viisaat ja järkevät jäsenet  Matti Apusesta lähtien jäävät mainitsematta.

Joka haluaa tutkimukseensa aineisstoa ryhmädynamiikan toimimisesta, kannattaa katsella ehkä jopa vuosikymmenen takaisia Jälkiviisaat ohjelmia. Tämä etenkin sen takia, että ohjelmassa käsitellään suureella pensseleillä valtakunnan asioita.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *