Kyse on tietenkin pöydät ja taskut pullollaan olevista somesovellutuksista. Useaan kertaan on mediassa saarnattu, kuinka me annamme ilmaiseksi tietojamme kaiken värisiin ja kokoisiin digikanava kotkotuksiin, ja mikä tyrmäävintä, me suotumme maksua vastaan syöksymään niihin. Olemme kuin loitsittuja niiden perään. Digikoneiden tullessa osa konttoreista kuoli ja toinen osa muutti venyväksi, kelluvaksi ja jatkuvasti muotoaan muuttavaksi amebaksi, jota ei voi hallita hierarkioiden puutuessa ja ehkä ei ole tarkoitustakaan hallita. Amebamme on kuin näyttöruudulla vilahtava Feniks lintu, joka hetken koittaessa on valmis lennättämään meidät auringon kehän helvettiin. Tällä matkalla päävaluuttana on meistä tongitut monen suuntaiset tietomme, joiden yhdistelmisen olemassaolosta emme kykene edes kuvittelemaan. Niinpä me itse olemme tuote, josta myös itse maksamme. Jos emme maksa, meitä ei ole olemassa. Kauheinta on, että jo pieni muutos käytöksessämme rekisteröidään 50 asiantuntijan ryhmän laitteisiin Piilaaksossa. 1990-luvun alaussa ihmistä, joka ennusti, että 30 vuoden päästä 50 henkilön porukka päättää aikeistamme navalta navalle, olisi pidetty hulluna turvatuoliin sidottavana mielenvikaisena höperönä. Kaikesta tästä seuraa, että olemme siirtyneet tiedon ajasta väärän tiedon valtakuntaan. Ainoastaan ne ihmiset, jotka eivät ole sortuneet someen, elävät 1990-luvun kaltaisen normielämän ja kohtaavat myös normikuoleman. Normi terveitä ihmisiä on harvassa, koska monet somen sokkeloissa soutavat ihmiset rapistuvat ennen aikojaan. Enää on turha kysyä Aristotelesin kysymystä, mikä on totuus. Totuus on, ettei totuutta ole.
Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa. Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin. Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa. Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...
Kommentit
Lähetä kommentti