Siirry pääsisältöön

2665. Tämä sopii sille, joka on valmis pilamaan elämänsä

Metafora poliisin budjetin paisuttamisesta löytyy historiasta. Ennen vahaan eräs ihmisryhmä kerjäsi talo talolta ruokaa. Seuraava vuonna ei tyydytty ruokaan, vaan piti saada puoli häkillinen heiniä. Seuraavan vuonna piti saada ruoan ja heinän lisäksi pyykätä talon pesutuvassa.

Eilinen eduskuntakeskustelu näytti kansalle raadollisesti, miten kokoomuksen Orpo kiihtyi ennennäkemättömällä tavalla harjoitellussa palopuheessaan poliisin määrärahojen nostamiseksi. Hän ylitti kiivaudessaan yksityistämisen ajamisensa hurjuuden tason. Keskustan puheenjohtaja Saarikko ei saanut näyttää hymyilevältä. Niin tuima oli tunnelma.

Jos Helsingin Sanomien tieto pitää paikkansa, ei voi välttyä ajattelemasta, että poliisi saattaa toimia moraalin ulkorajalla resurssi neuvotteluissa. Poliisilaitoksien päälliköt ovat pohjustaneet määräraha vaatimuksiaan neuvottelemalla alueen kansanedustajien kanssa. Jos näin on, poliisipäälliköt ovat saattaneet menettää kykyään suhteuttaa poliisin toiminta yhteiskunnan turvaajana muihin turvallisuus sektoreihin.

Täytyy toivoa, että vankilan johtajilla pysyy järki päässä eivätkä he uhkaa päästää vankeja karkuun, vaikka naapuri laitoksen johdossa kuuppa näyttää himmentyvän. Entisenä vankeinhoito laitoksen virkamiehenä uskon vankilajohtajien työrauhaa kunnioittavaan johtamistapaan.

Tämä poliisin näytösköyhyys paljastaa karusti, kuinka vahva, koko maan kattava, sujuva sanainen ja vahvoihin neuvottelu reserveihin perustuva johtajisto voi neuvotella eduskunnan melkein polvilleen. Mieleen tulee muut samalla alalla toimivat julkisen sektorin työntekijät. Terveyden- ja sosiaalihuollon henkilöstön organisaatiot ovat poliisia vielä intensiivisemmin asiakaspinnassa kiinni.

Joutuu pakostakin pohtimaan, onko nykypolvi vanhaa kaartia aggressiivisempi edunvalvojana. Jos henkilöstö ja sen edustajat keskittyvät liikaa edun valvontaan, vääjäämättömät pikku takaiskut voivat laskea työteon moraalia, koska ei ole totuttu tappioihin.

PS. En ole poliisivastainen. Päin vastoin konsultoin johtamisessa lähes jokaista poliisin keskusyksikköä ja silloisia poliisipiiriä. Muistan kirkkaasti, miten ensitapaamisella SUPO:n päällikkö Pentti tarjoili minulle Ratakadulla jatkuvasti mineraalivettä .. Se tarjoilu osui nappiin.

Minulta on ilmestynyt viides kirja ”Ministeriöissä käsi käden pesee”.
suomalainen.com



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *