Siirry pääsisältöön

2661. Poliisi on tehnyt määrärajojensa ruinaamisesta taitolajin

Heti alauksi on sanottava, että tämä on vain eduksi poliisille. Niinpä poliisin toiminta valtion budjettiehdotuksen poliisi osion laadinnassa on ihailtavaa ja hatun noston arvoista. Yleisesti ottaen se on siistiä ja sana valinnoiltaan sujuvaa ja kansalaisten sieluja koputtelevaa sekä päättäjien aivo nystyröitä häiritsevää. Poliisi on budjettinsa lihottamisessa onnistunut organisoimaan vaatimuksensa kadehdittavan hyvin likaamatta kuitenkaan johdon käsiä. Harppaus tässä ruinaamisessa on mennyt valtavasti eteenpäin siitä, kun konsultoin poliisia VM:n nimiin 1970-luvulla. Silloin piippua poltteteva poliisijohtaja Jousimaa savunsa takaa naureskeli meille alokkaille. Poliisiylijohtaja Erkki Korhonen ei sekaantunut osastolla budjettiasioihin, vaan neuvotteli ne suoraan VM:n kanssa. Mutta on tässä menty eteenpäin.

Määrärahojen kartuttamisen on ottanut tosissaan Suomen Poliisijäjerstöjen Liitto ry:n puheenjohtaja Jonne Rinne, joka Ylen radiossa ja televisiossa pääsee esittelemään jäsentensä raha huolia tämän tästä. Tässä puuhassa ei ole mitään moitittavaa, ainoastaan kadehdittavaa. Poliisin määrärahojen lihavoittamis ruinaus on kuin keväinen tulva. Se tulee yhtä varmasti, kuin Inarin järven jäiden lähtö.

Viimeksi Jonne Rinne vaati pitkäjänteisyyttä VM:n budjetointiin poliisi asioissa. Hän on varmaankin oppinut tämän järjestöltään, joka on pitkäjänteisesti vaatinut poliisin määrärahojen korotusta. Poliisilla on tähän lyömätön valtti kortti. Pitää turvata kansalaisten turvallisuus. Jonne Rinne kysy suurinpiirtein, mitä tapahtuu, jos poliisi ei pääse ajoissa ottamaan kiinni vaarallista asemiestä. Samankaltaista voisi kysyä palo-ja pelastustoimen johtaja. Mitä tapahtuu, kun talo palaa eikä palokuntta saada paikalle? Kummatkin  ovat hyvä kysymyksiä ja kummankin alan työtekijät ovat palkkansa ansainneet.

PS Minulta on ilmestynyt uusi kirja ”Ministeriöissä käsi käden pesee
suomalainen.com

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *