1719. Korkeimman oikeuden presidenttiä tapaamassa

     Aloitin perehtymiseni tulevaan tehtävääni lainkäyttövallan huipulta. Siitä en tulisi puhumaan kenellekään mitään. Syytä vaikenemiseen en osannut itsellenikään selittää, mutta jokin sisäinen ääni käski olla levittelemättä tietoja tapaamisesta. Presidentin sihteeri oli saanut näppärästi sovittua juttutuokion. Kesäkuun ensimmäisenä, kun kävelin Kappelin ohi korkeimpaan oikeuteen, sää oli täydellinen. Ilmojen haltija ei tiennyt, miten olisi kaupunkia paremmin hellinyt. Tarkoitukseni oli jutella presidentin kanssa siitä, mikä oli yleisesti ottaen tuomioistuinlaitoksen tila ja näkymät. Ei siis mitään yksityiskohtia.

     Astuessani takaportaikosta sisään vastaanottoapulaisen saattamana Heinonen seisoi suuren huoneen toisessa päässä ja oli valmiina tapaamiseen. Muita henkilöitä ei näkynyt. Huone oli hiljainen, vaikka talo oli kiinni Kauppatorin reunassa. Seiniä kiertävät vankat kirjakaapit oli kuin tehty säädöskokoelmille. Istuimme kiiltävän sivupöydän ääreen. Sarpanevan maljakko näytti yksinäiseltä keijulta kattauksen vieressä.

     Presidentti oli aluksi varauksellinen luullen minun tulleen nuuskimaan oikeuden tilaa jonkun määräyksestä. Kerrottuani tulevani vain esittäytymään uutena kehitysyksikön jäsenenä hänen ilmeensä lientyi. Hän piti hovioikeuksien ruuhkien purkamista välttämättömänä, mihin ei auttaisi muu kuin henkilökunnan lisääminen. Vaikka kuinka tein johdattelevan kysymyksen, Heinonen ei ottanut selvää kantaa käräjäoikeuksista hoviin valittamisen rajoittamiseen. Varattomien pääsystä oikeuksiinsa tuomioistuinten kautta hän piti huolestuttavana.

     Hän ei ollut erityisemmin huolissaan eri puolilla maata annetuista erilaisista tuomioista, jotka koskivat saman tyyppisiä rikoksia. ”Länsi on länsi ja itä on itä”, hän naurahti. Katselin kahta isoa kalliin näköistä, lähes koko lattian peittäviä mattoja keksiäkseni uutta puheenaihetta. Kysyessäni, eikö oikeuspoliittista tutkimuslaitosta voitaisi käyttää tuomioiden ankaruuden selvittämisessä eri käräjäoikeuksissa, presidentti katsahti kelloonsa. ”Periaatteessa kyllä, mutta sillä on omat intressinsä ja tutkimusohjelmansa.” Heinonen ei kaivannut tuomioistuinvirastoa, vaan piti hyvänä, että oikeusministeriö hoitaa hallintoasiat. ”Ei tulosneuvotteluja hovioikeuksien kanssa”, hän lisäsi kaikeksi varmuudeksi. Keskustelumme päättyi kohteliaaseen kädenpuristukseen.