Siirry pääsisältöön

1710. Henkilökohtainen välienselittely reformissa


     Vaikeat, kompleksiset, monipolviset, monitahoiset ja monivaiheiset sekä tieto- ja kommunikaatiointensiiviset reformit ovat täynnä yllätyksiä.

     Yhtäältä hanke voi jo alkuvaiheessa törmätä työn kokonaisuuden kannalta toisarvoisiin faktoihin ja näkemyseroihin, jotka kokonaisuudessaan ovat merkityksettömiä, mutta joita sillä hetkellä yksi osapuoli pitää ylipääsemättöminä. Toinen osapuoli voi vaatia markkinaosuuden tai asiakaskunnan selvittämistä, vaikkei niitä tässä vaiheessa pikkutarkasti tarvitakaan. Kolmas osapuoli voi pikkuhiljaa kadottaa mielenkiintoaan koko hankkeeseen keskittymiseen tai tämä osapuoli laiminlyö pysyvästi hanketta, mikä saattaa horjuttaa projektin uskottavuutta. Tällöin valtasuhteet voivat myös muuttua tai syntyä pienimuotisia uusia valtasuhdetyhjiötä.

     Tällöin työ ajelehtii tai joku ottaa vallan. Myöhemmin jokin osapuoli luulee tulleensa niin vahvaksi, että alkaa määräillä koko hanketta. Tällöin jossain vaiheessa jonkin pienen kriisin yhteydessä vallan ottajan ja ylimmän johdon mielipiteet joutuvat törmäyskurssille, jolloin toimivaltainen ylin johto joutuu puutumaan räikyvästi tilanteeseen.

     Kaiken yllä esitetyn lisäksi joku intressiryhmän edustaja saattaa yllättäen vastusta hanketta keinotekoisin perustein, joita hän  sävyttää vaihtelevin näkökulmin ja lausunnoin.

     Tällöin kyse voi olla tämä edustajan taustaryhmän julkilausumattomasta päämäärästä ajaa tietty ratkaisu läpi hinnalla millä hyvänsä. Pahimmassa tapauksessa kyse voi olla henkilökohtaisesta välienselvittelystä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *