Siirry pääsisältöön

1874. Sokeri tappaa

      Ei sokeri tapa lasta äidin maidosta lähtien, jonka luonto jostain syystä on luonut makeaksi. Koodistoomme on siis jo syntymästä lähtien ladattu makean himoa varmistamaan vauvoille äidin rinnan maistumisen.
     Mitä siteen tapahtuu? Niin kauan kun sokeri oli sen niukkuudesta johtuen herrain herkkua, daamit ja patruunat olivat vain lihavia. Silloin kuoltiin nurisematta kuka mihinkin, kun luoja parhaaksi katsoi. Yleisen demokratian kannalta oli ikävää, että kun sokerin vaaroja aletiin ymmärtää, haalari-ihmisten sokerin käyttöä aletiin paheksua, mutta huonoin tuloksin.
     Sokeri on elintarviketeollisuudelle kultakimpale. Se tuo jäljittelemätöntä makua, rikastuttaa tuoksua sekä parantaa rakennetta ja säilyvyyttä. Keinoaineet eivät ole pystyneet päihittämään sokerin makua oikeastaan missään suhteessa. Ne joko maistuvat etuajassa tai jälkikäteen. Loppujen lopuksi ovat aina väärän makuisia.
     Miksi luonnon puhdas raaka-aine sitten tappaa? Samasta syystä kuin alkoholi. Liikakäyttö tappaa. Kun sokeri on puhdasta energiaa ja jos sitä lapetaan surutta kurkusta alas, paino nousee. Kasvoista sen huomaa parhaiten. Pojat ovat suurimmassa vaarassa. Kun he juovat 170 litraa vuodessa sokerimehuja eikä kiinnosta edes kuuntelu, ollaan tappotiellä. Amerikassa tämä on jo yleistä.
     Jostain kummallisesta syystä EU ei hyväksynyt Suomeen sokeriveroa. Herää kysymys, että kumman asialla EU-parlamentaarikot ovat: elintarvike- ja virvoitusjuomateollisuuden vai kansalaisten terveyden.
     Onneksi meillä on meneillään nuorison keskuudessa hyviä elintapoja ja terveellistä ruokaa suosiva kausi. Vaikka se sisältää puolinarsistisia piirteitä, parempi niin, kuin sokerin latkiminen.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

4008. Burkakielto avaa mimiikan keinoja

Burkakieltoon myönteisesti suhtautuvat perustelevat useimmiten kantansa eurooppalaisilla arvoilla tai yleisemmällä argumentilla länsimaisuudella. Näiden arvojen mukaan kuitenkin itse kullakin on vapaus pukeutua haluamallaan tavalla, kuhan noudattaa yleisiä eettisiä ehtoja. Vastahakoisesti asiaan suhtautuvat sanovat, että eurooppalaisuuteen kuuluu suvaitsevaisuus ja monimuotoisuus, mikä koskee niin ikään myös pukeutumista. Toisen ääripään edustajat kuuluttavat, ettei pankkiin voi mennä sukkahousut kasvoilla toisen ääripään julistaessa    burkan käytön kuuluvan heidän uskontoonsa ja arvomaailmaansa.  Näyttää siltä, että asiaan ei ole löydettävissä oikeaa ratkaisua. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, että mimiikka, kehonkieli kuuluu ihmisen ilmaisu- ja viestintäkeinoihin.   Toki joku voi sanoa, ettei mimiikka kuluu ilmeettömään suomalaisen bussissa istujan keinovalikkoon muuta kuin humalassa.   Silloin kun burkan käyttö on jollekin pakollinen julkisilla p...

2976. Nuoret rumpujen taistelujen uhreina

Nuorten ahdistuksen ja työelämässä paikan löytämisen yhdistelmä voi olla monelle nuorelle haastava yhdistelmä. Heillä on kuitenkin yksi lyömätön etu verrattuna 60 prosenttiin muusta työvoimasta. He ovat nuoria. Nuorilla on dynaamisuutta, joka toisilla on aina pinnalla, tosilla pirskahdellen ja toisilla tarpeen mukaan. Ammun TV:ssa tietokirjailijat Toivanen ja Hagert antoivat kelpo ohjeita muille nuorille. Pitää kuunnella omaa sisintään, mihin ammattiin sen kompassi neula osoittaa ja sen perusteella harkita, mihin kouluttautuu ja missä ammatissa haluaa toimia tulevaisuudessa. On ymmärrettävä, että kotoa voi saada työntöapua ammatinvalintaan. Monet vanhemmat toivovat lapsiensa toimivan samanlaisissa tai sanantyppisissä ammateissa, kuin he itse toimivat. Tämä sisältää hyvää ja pahaa. Jos on perinyt vanhemmiltaan jonkin erityisen lahjakkuus alueen, on selvä, että nuoren tulisi harkita tätä uraa. Jos nuori kuitenkin kirkkaasti näkee, mihin hän tähtää ammatin vallinnassaan, niin se tulee sal...

1089. Tuosta vain lonkalta se ei synny - soten menokehysjärjestelmä

     Päivän HS:n mukaan hallitus asettaa sote-uudistuksen osana menokehykset sosiaali- ja terveysmenoille. Kehys kattaisi sekä kuntien että valtion menot. Tämä korvaisi sen, että kuntien tehtävien karsintaa ei voitu toteuttaa järkevässä mittakaavassa.      Aiottu menettely on periaatteessa kelpo yritys pitää alan menot valtakunnallisesti kurissa.      Siihen sisältyy kuitenkin makeahko määrä ongelmia.      Ensiksi kunnilla ei ole yhtenäistä menojen ja kustannusten suunnittelu- ja   kirjausjärjestelmää. Kukin taaplaa tavallaan.      Toiseksi kunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä, miten investoinnit ”vyörytetään” kustannuksiksi tehtäville, toimenpiteille, jne.      Kolmanneksi saattaa olla jopa niin, ettei ole tarpeeksi yhtenäistä käsitystä, mitkä ovat menojen ja kustannuksen eroja. Nämä pitää ehdottomasti tunnistaa.      Ko...

Yhteydenottolomake

Nimi

Sähköposti *

Ilmoitus *